Hyvää päivää, tämä on erikoistoimittaja-valtuutettu Sabelin piippuhyllyraportti uuden valtuustokauden ensimmäisestä kokouksesta ja sen “tähtihetkistä”. Tervetuloa mukaan!
Todellakin, pääsin siis nauttimaan lähestulkoon lintuperspektiivistä tässä valtuustokauden avauksessa. Koronarajoitukset ajoivat osallistujat tavallista harvempaan istumajärjestykseen ja löysin oman paikkani auditorion toiseksi ylimmältä riviltä. En tiedä onko tila loppunut kesken penkkejä asennettaessa vai mikä on syynä, mutta nuo ylimmät rivit on selkeästi mitoitettu max. 170 cm pitkille henkilöille. Jos siis joku ihmetteli videostreamissa minun puolimakaavaa asentoani, niin se ei tällä erää johtunut (normaalia suuremmasta) väsymyksestä vaan puhtaasti siitä, että ryhdikäs istuminen kyseisessä välissä on täysin mahdotonta tämänkokoiselle jantterille. Vaikka uusi näkökulma avartaakin aina maailmankuvaa, niin toivon kyllä mm. selkäni puolesta, että mahdollisimman nopeasti päästään takaisin normaalin istumajärjestyksen pariin. 🙂
Mennäänpä sitten itse asiaan. Harvinaista kyllä, 95% kokouksesta sujui koko lailla käsikirjoituksen mukaan. Neuvotteluissa sovitut nimet nuijittiin toimielimiin ilman vastaesityksiä ja uuden kunnanjohtajan hakuehdoistakin saatiin aikaiseksi enemmistöpäätös ilman sen suurempaa draamaa.
Kunnanjohtajahaun kohdalla anonyymia rekrytointia yritettiin kyllä ansiokkaasti saada lyötyä läpi prosessin ehtoihin, mutta siihen tunnetusti konservatiivinen Hattula ei ollut vielä valmis. Itse en ymmärrä mikä siinä hiertää – haastatteluihin pitää valikoitua parhaat CV:n eikä nimen perusteella. Esimerkiksi Janakkala on toteuttanut kyseistä periaatetta jo ihan menestyksekkäästi (aiheesta voi lukea lisää mm. täältä). Näen tässä asiassa joka tapauksessa hopeareunuksen samalla tavalla kuin pride-äänestyksen yhteydessä – esitys anonyymista rekrytoinnista ei saanut totaalista selkäsaunaa äänestyksessä. Tämä on jälleen yksi selkeä todiste siitä, että konservatiivisuus on katoava luonnonvara. Myös Hattulan laiva on kääntymässä kohti liberaalimpaa tulevaisuutta. Se tapahtuu ehkä hitaasti – mutta silti varmasti. ?
Kokouksen viimeinen 5% olikin sitten taas taattua hattulalaista ilotulitusta. Saagan aloitti vastavalittu valtuuston puheenjohtaja myöntämällä kokouksen lopuksi itse itselleen pitkän puheenvuoron, jossa paneuduttiin edellisen valtuustokauden ongelmiin.
Ymmärrän hyvin, että valtuuston puheenjohtaja haluaa avauskokouksessa pitää puheen uudelle valtuustolle. Silti kyseinen puheenvuoro olisi pitänyt ilmoittaa ja hyväksyä kokouksen alussa käsittelyjärjestyksen yhteydessä ihan kuten kaikki muutkin ylimääräiset asiat. Toinen vaihtoehto toteutustavaksi olisi ollut päättää ensin virallinen kokous ja pitää puhe vasta sen jälkeen. Ihan kaikkien oppi- ja sääntökirjojen mukaan tämä puheenvuoro ei siis mennyt. Ja ikävä kyllä koen, että myöskään sisällöllisesti se ei ollut kaikilta osin tilaisuuteen sopiva. Uuden valtuuston tulisi katsoa eteenpäin eikä ruotia yksityiskohtaisesti edellisen valtuustokauden epäkohtia. Virheistä pitää oppia, mutta menneisyydessä rypeminen ja jopa suoranainen syyttely ei ole millään muotoa ratkaisukeskeistä. Tuollainen puheenvuoro ei ole sopiva tilanteeseen, jossa perimmäisenä tarkoituksena pitäisi olla toivottaa uudet valtuutetut tervetulleiksi ja luoda yhteishenkeä tuleviin vuosiin. Nyt onnistuttiin ainoastaan päinvastaisessa – vahvistettiin vanhoja jakolinjoja ja luotiin eripuraa.
No, mikäli kokous olisi päättynyt edellä mainittuun puheenvuoroon, se olisi vielä pysynyt jollain tavalla säädyllisyyden rajoissa. Farssin puolelle mentiin kuitenkin lopullisesti, kun puheenjohtaja myönsi edelleen lisää puheenvuoroja. Puheenvuoroja joissa käytiin debattia hänen puheensa sisällöstä. Siis kokouksen jo käytännössä päätyttyä “avattiin” uusi keskustelu puheenvuorosta, jota ei ollut edes mainittu käsittelyjärjestyksen yhteydessä. Kokoustekninen suorittaminen oli jälleen kerran jotain täysin käsittämätöntä – lisäpuheenvuorojen sisällöstä puhumattakaan. Ikävä kyllä muutamilla valtuutetuilla keskinäinen nokittelu tuntuu olevan tällä hetkellä kaiken poliittisen toiminnan keskiössä. Nämä isojen miesten hiekkalaatikkoleikit ovat järkyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Kuin surullisena huipentumana jopa vastavalittua kunnanhallituksen puheenjohtajaa – eli täysin kiistoihin liittymätöntä ja ulkopuolista henkilöä – ehdittiin kutsua “untuvikoksi” ennen kuin tämä näytelmä saatiin lopulta puhallettua poikki. ?
Näin Hattulassa siis näytettiin mallia uusille valtuutetuille ja kylvettiin siemen yhteistyölle. Mielestäni jokainen “ylimääräiseen keskusteluun” osallistunut henkilö saisi katsoa peiliin ja miettiä pitkään mitä tuli tehtyä. Tuossa väittelyssä kaikki olivat väärässä. On täysin turhaa puhua toisella kädellä imagon kirkastamisesta, jos samaan aikaan osallistuu naurettavaan julkiseen kinasteluun, joka vie mielikuvaa Hattulasta juuri päinvastaiseen suuntaan.
Surullisinta asiassa on se, että kaikilla tässä yhteydessä äänessä olleilla valtuutetuilla on rutkasti luottamushenkilövuosia takana – keskiarvo huitelee useissa kymmenissä vuosissa. Kokemusta ja tietoa valtuustosaliin sopivasta käytöksestä pitäisi siis olla. Onko kokemus siis loppujen lopuksi lainkaan positiivinen asia? Tuoko pitkä ura väistämättä mukanaan myös syviä haavoja ja katkeruutta, jotka patoutuvat ja lopulta purkautuvat tällä tavalla hallitsemattomasti? En tiedä. Joka tapauksessa hävettää ja surettaa Hattulan puolesta. Tällä menolla edessä on pitkät ja raskaat neljä vuotta.
PS. Minut siis tosiaan valittiin valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi, kuten neuvotteluissa sovittiin. Kolmatta varapuheenjohtajaa tuskin on koskaan missään olosuhteissa ja missään Suomen kunnassa tarvittu – mutta näyttäähän se hyvältä ansioluettelossa. 😀
Mikä tärkeintä, tällä statuksella voin huoletta huudella puskista ja luvata, että minun johtaessani puhetta edellä kuvatun kaltaisia farsseja ei päästetä ikinä tapahtumaan. ? 😉