(Blogi)vuosi 2020

Jaahas – on jälleen aika paketoida kulunut blogivuosi ja kääntää katse tulevaan.

 

Tähän aluksi otetaan lyhyt blogitilastojen matemaattinen analyysi. En tiedä kiinnostaako se lukijoita, mutta tunnettuna numeronpyörittelijänä en voi oikein jättää sitä väliinkään. 😉

Vuonna 2020 blogini ei rikkonut absoluuttisia kävijäennätyksiä – johtuen yksinkertaisesti siitä, että julkaisin kirjoituksia huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2019 (36 vs 50). Yli 17 000 sivulatausta tällä vähentyneellä kirjoitusmäärällä kertoo kuitenkin siitä, että kasvu on jatkunut ja tavoitan teksteilläni koko ajan suuremman ihmismäärän.

2019 jokainen blogikirjoitukseni keräsi keskimäärin 248 näyttökertaa. Kuluneena vuonna keskiarvo on ollut 292 (kasvua 18%). Myös muut tunnusluvut antavat saman suuntaista informaatiota. Viime vuonna kymmenenneksi luetuin blogikirjoitus keräsi 384 näyttökertaa, tähän mennessä vuonna 2020 vastaava luku on 417 (+9%). Vuoden 2019 mediaanikirjoitus keräsi 189 näyttöä ja tänä vuonna 211 (+12%).

Lähes poikkeuksetta tekstejäni lukevat siis useat sadat eri ihmiset heti tuoreeltaan. Kolme kirjoitusta on jo päässyt luokkaan 800+ lukukertaa – tuhat on vielä hiuksenhienosti rikkomatta. Se ei ole tietenkään paljon, jos vertailukohteena käytetään lifestyle-blogeja yms. Mutta tätä blogia ei kirjoitakaan hyvinvointivalmentaja tai fitnessurheilija. Edellä mainittujen bloggaajien kohdeyleisö lasketaan sadoissa tuhansissa – minun sadoissa tai tuhansissa. 😀

Ylivoimaisesti suurin muutosajuri kuluneena vuonna on ollut aktivoituminen twitterissä. Sitä kautta sivuilleni on päädytty vuonna 2020 yli 1600 kertaa, kun vielä viime vuonna luku oli ainoastaan 293. Tämä on koko lailla suoraa seurausta siitä, että viimeisen vuoden aikana myös seuraajamääräni palvelussa on noin viisinkertaistunut (200 -> 1000).

On selvää, että twitterin puolella Hattulan paikallispolitiikka ei herätä juurikaan tunteita, mutta muutamat valtakunnallisia asioita sivunneet kirjoitukseni ovat saaneet sitä kautta merkittävää lisäjulkisuutta. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin huomauttaa, että ”twittersuosiosta” huolimatta tarkoituksenani on jatkossakin pitää blogin painotus samanlaisena – 90% paikallispolitiikkaa ja 10% muuta. Jos siis valtakunnan politiikka ja siihen liittyvät epäkohdat (mm. Veikkaus) kiinnostavat, niin kannattaa tulla kurkkaamaan suoraan twitteriin mitä sillä puolella tapahtuu.

Summa summarum. Toistan vuoden (ja kahden vuoden) takaiset sanani. Paikallispolitiikka ja seudulliset asiat kiinnostavat ihmisiä. Koitetaan pitää siitä kiinni myös vuonna 2021 ja levittää yhteiskunnallista aktiivisuutta yhä laajemmalle. Politiikka kaipaa joukkoistamista – eli juuri sinua ja sinun lähipiiriäsi.

Tässä suhteessa tulossa onkin todella merkityksellinen vuosi. Kuntavaalit odottavat huhtikuussa ja uusi ryhmittymämme “Huomisen Hattula” yrittää siellä ottaa jalansijaa perinteiseltä puoluepolitiikalta. Tällä hetkellä varmistuneita ehdokkaita on viisi, joten lisää tekijöitä (niin uusia kuin vanhoja) mahtuu ehdottomasti mukaan.

Viimeistään helmikuun puoleen väliin mennessä olisi lopullinen lista hyvä olla tiedossa, siispä nyt on korkea aika vielä kerran miettiä löytyisikö halukkuutta osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen? Lisätietoa Huomisen Hattulasta löytyy täältä ja täältä. Jos vielä sen jälkeen jokin askarruttaa, niin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä minuun tai Mirkaan.

 

Hyvää vuotta 2021! Tehdään yhdessä siitä parempi kuin mitä vuosi 2020 oli. ?