Matkalla kontrolliyhteiskuntaan – chromebookien käyttörajoitukset

”Chromebookeihin tullaan lähiaikoina ajamaan asetus, jonka mukaisesti ne eivät ole käytettävissä klo 22-06 välisellä ajalla.” Suorastaan pöyristyneenä luin tänään työnantajan taholta huoltajille lähetettyä viestiä. Tähänkö ollaan todella menty? Yhteiskunta määrittelee milloin oppilaat saavat tehdä koulutehtäviään. 

Pohjustetaanpa pöyristymistäni hieman. Olen erittäin vankka liberalismin ja yksilönvapauksien kannattaja – yhteiskunnan tulee rajoittaa ihmisten toimintaa ainoastaan sen verran kuin on välttämätöntä. “Välttämättömän” määrittely on toki aina subjektiivista, mutta en mitenkään saa kyseiseen käsitteeseen sisältymään sitä, että perheiden ja perheissä elävien (jopa 16-vuotiaiden) nuorten päivärytmiä aletaan väkisin sääntelemään.


En ole “vapaan kasvatuksen” kannattaja ja haluan, että lapsille ja nuorille asetetaan rajoja. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että heitä kohdellaan yksilöinä eikä kasvottomana massana. Esimerkiksi päivärytmi ja koulutehtävien tekeminen ovat sellaisia asioita, joista pitää päättää perheen sisällä ja yhteisymmärryksessä nuoren kanssa – ei niin, että ulkopuolelta yhteiskunnan toimesta asetetaan tiukat raamit, joista ei ole mahdollista poiketa. 

Ihmiset ovat erilaisia. Osa meistä on aamuvirkkuja, osa iltavirkkuja. Suurimmalle osalle perheistä on varmasti OK, että koulutehtävät on tehtynä kello 22.00 ja sen jälkeen voi rauhoittua nukkumaan. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin. Teini-ikäisillä voi olla esimerkiksi harrastuksia, joihin lähdetään suoraan koulupäivän päätyttyä ja paluu kotiin tapahtuu vasta kello kymmenen jälkeen illalla. Miten silloin toimitaan? Herätetään (iltavirkku) nuori kuudelta tekemään koulutehtäviä? Kerrotaan nuorelle, että on OK jättää koulutehtävät tekemättä? Lopetetaan harrastus? Minkä noista valitsisit – minä en ainakaan keksi suoralta kädeltä itselleni sopivaa ratkaisua.

Joku voi ajatella edellistä kappaletta järjettömäksi kärjistämiseksi. Ikävä kyllä se ei ole sitä. Se on ihan aitoa elämää. Katsoin juuri ysiluokkalaisten tekemien työselostusten palautusajankohtia syksyltä 2020. Löysin yhteensä 40 palautusta, joista 10 tapahtui kello 22:n jälkeen. Toisin sanoen 25% nuorista olisi joutunut muuttamaan päivärytmiään nyt asetettujen rajoitusten vuoksi. Osalle työskentelyajan muutos aikaisemmaksi ehkä olisi ollut mahdollista – ja jopa hyvä asia – mutta todennäköisesti ei kaikille. Heti suoralta kädeltä tiedän, että ainakin 2/10 myöhään palauttaneista on aktiivisia urheilijoita, joiden päivärytmiä ja harrastusten aikataulua ei niin vain muuteta.


Ymmärrän täysin sen, että digiriippuvuus on ihan aito ongelma. Näen siitä kärsiviä nuoria työssäni jatkuvasti. En kuitenkaan usko, että yhteiskunnan tarjoaminen laitteiden kategorinen sulkeminen auttaa merkittävästi yhdessäkään tapauksessa. Chromebookin lisäksi useimmista kodeista löytyy kännyköitä, padeja, tietokoneita, älytelevisioita ja / tai pelikonsoleita. Digilaitteiden käyttö, yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ja niiden valvominen on kokonaispaketti, joka alaikäisten kohdalla on yksiselitteisesti huoltajan vastuulla. Tiedän, että osa ihmisistä haluaa jatkuvasti ulkoistaa yhä enemmän ja enemmän kasvatusvastuuta yhteiskunnalle ja koululaitokselle. Sen tukeminen on kuitenkin totaalisen väärä tie.

Nyt ollaan siis tekemässä toimenpidettä, jonka vaikuttavuus on todella kyseenalainen – jopa olematon, mutta samalla se vaikeuttaa monien nuorten ja perheiden elämää. Edellä puhuin jo harrastusten aiheuttamista ongelmista päivärytmin suhteen. Ikävä kyllä se ei suinkaan ole ainoa vaikutus. Mitä jos nuori pyörittelee seuraavan päivän koeasioita illalla mielessään ja haluaisi yhtäkkiä päästä tarkistamaan epäselvän asian sähköisistä muistiinpanoista? Ei ehkä onnistu. Pahimmassa tapauksessa voi olla, että tunnolliselle oppilaalle ei tule uni silmään ennen aamukuutta.

Opettajana mietin myös sitä, että mitä tehdään jatkossa, kun oppilas kertoo, että ei ole voinut tehdä tehtäviä, koska ei ehtinyt ennen kuin tietokone lukittui? Se voi olla tekosyy, mutta se voi olla myös ihan todellinen ongelma. Onko opetuksen järjestäjällä todella oikeus vaatia, että kotitehtävät tehdään tietyssä aikaikkunassa päivän aikana? Pahoin pelkään, että ei – muutenhan tuo aikaikkuna voitaisiin rajata mielivaltaisesti pienemmäksikin, esimerkiksi kahden tunnin mittaiseksi. Mikäli siis jatkossa annetaan sanktioita siitä, että annettuja tehtäviä on tekemättä, niin kannattaa ehkä varautua jopa oikeudellisiin valituksiin asiaan liittyen.


Joku saattaa ajatella, että teen kärpäsestä härkästä, mutta mielestäni tässä ei ole millään muotoa kyse siitä. Ensinnäkin on täysin kiistatonta, että rajoitus aiheuttaa ongelmia. Olen saanut jo nyt (muutama tunti ilmoituksen jälkeen) yhteydenottoja huolestuneilta vanhemmilta. Lisäksi itseäni huolettaa erittäin paljon myös isompi kuva. Jos tällainen rajoitustoimi saa poliitikkojen siunauksen sormia napsauttamalla, niin mitä tapahtuu seuraavaksi? Alle 18-vuotiaiden ulkonaliikkumiskielto kello 22 jälkeen, koska pieni osa nuorista hajottaa paikkoja ilta-aikaan? 

Kun totalitarismille antaa pikkusormen, se vie helposti koko käden.