Marraskuun loppupuolella järjestettiin Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen kuntapäättäjien yhteistapaaminen. Helsinki-Tampere -kasvukäytävä on nykyään kasvamaton käytävä tai jopa vähenevä käytävä ja se on koko Kanta-Hämeen näkökulmasta äärimmäisen huolestuttava kehityssuunta. Edellä mainitun tilaisuuden sisältöä en lähde tarkemmin ruotimaan, mutta henkilökohtaisella tasolla koin sen erittäin antoisaksi ja uskon (tai ainakin toivon), että se tuottaa lähitulevaisuudessa myös ihan konkreettisia ylikunnallisia toimenpiteitä.
Kiistaton tosiasia on, että väestönkasvun suhteen olemme täysin samassa veneessä lähikuntien kanssa. Jos ja kun Hämeenlinnan seutukunta pääsee jälleen takaisin kasvu-uralle, niin myös Hattulan on mahdollista saada sitä osansa. Yksin edessä on kivinen ja jopa suorastaan läpipääsemätön tie. Se, että luotamme koko alueen kasvamiseen ei kuitenkaan tarkoita, että täällä “sivukylässä” voidaan vain istua passiivisesti odottamassa jotain tapahtuvaksi. Entisen valtionpäämiehen sanoin – “Tarttis tehrä jotain.” Mikä sitten olisi Hattulalle sopiva strategia tässä toimintaympäristössä? Jotta tukisimme parhaalla tavalla niin seutukunnan kuin myös omaa kasvuamme, Hattulan tulisi ehdottomasti profiloitua jollain tietyllä tavalla. Tätä näkökohtaa nostettiin esille myös seudullisessa kokouksessa. Naapurikuntien ei kannata kilpailla asukkaista keskenään vaan tehdä yhteistyötä ja houkutella uutta väestöä koko alueen vetovoiman avulla. On äärimmäisen huono strategia pelkästään kyyhöttää isomman kaupungin kyljessä ja toivoa, että edes muutama uusi ihminen valitsee epähuomiossa asuinpaikkansa kuntarajan tältä puolelta. Pään pensaaseen laittamisen sijasta Hattulan pitäisikin tarjota vaihtoehto Hämeenlinnalle. Sellainen vaihtoehto, että osa ihmisistä valitsee tietoisesti Hattulan.
Seuraava kysymys on luonnollisesti se, että mihin osa-alueeseen Hattulan tulisi profiloitua? Yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu olisi valita se, jossa olemme jo nyt hyviä. Helsingin Sanomat julkaisi 20.11. nuorten syrjäytymistä käsittelevän vertailun (maksumuuri, pahoittelen…). Sen sisältö on hattulalaisittain erittäin mukavaa luettavaa. Kokonaistuloksissa Hattula määriteltiin kuudenneksi parhaaksi kunnaksi koko Suomessa (mukana vain yli 5000 asukkaan kunnat). Vielä sitäkin oleellisempaa on se, että tämän seutukunnan alueella painimme ihan omassa sarjassamme. Esimerkiksi Hämeenlinnan sijoitus oli 99, Janakkalan 113 ja Hausjärven 90.
Yksi tutkimuskohteista oli 17-24 -vuotiaiden nuorten koulutuksen ulkopuolelle jääminen. Hattulassa vuonna 2015 “pudokkaita” oli 6,9 %. Hämeenlinnassa ja Janakkalassa vastaava luku oli 8,5 % ja esimerkiksi Lopella 9,4 %. Tämä on äärimmäisen tärkeä tilasto ja tiedän, että kuntamme menestys tällä saralla ei ole sattumaa. Hattulassa tehdään erittäin paljon töitä sen eteen, että kaikki nuoret saisivat peruskoulun jälkeen jonkinlaisen jatko-opintopaikan. Tässä tarjotaan taas maukas paikka besserwisseröinnille. “Pari prosenttia sinne tai tänne, eikö tuo pitäisi saada nollaan.” Vaikka nuoret vietäisiin kädestä pitäen toisen asteen portille ja jopa portista sisään, niin myös koulussa pysyminen vaatii omaa vastuuntuntoa ja motivaatiota. Ikävä kyllä jokaisessa ikäluokassa on niitä, joilta sitä ei löydy. Niitä, joiden mielenkiinto kohdistuu päihteisiin jo nuorella iällä. Niitä, jotka kokevat, että yhteiskunnassa olevia sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Niitä, joiden mielestä muiden kuuluu maksaa heidän elättämisensä. Se on raadollista ja surullista, mutta asian kanssa on vain pakko elää. Ketään ei voi loputtomiin kannatella. Tärkeää kuitenkin on, että kunta tekee voitavansa ja tarjoaa jokaiselle nuorelle mahdollisuuden tai jopa useampia. Hattulassa tämä on toistaiseksi toiminut erinomaisesti. Parin prosentin ero naapurikuntiin tarkoittaa 2-3 nuorta jokaisessa hattulalaisessa ikäluokassa, joten pidemmällä aikavälillä puhutaan kuitenkin kymmenistä “pelastetuista” nuorista.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös nuorisotyöttömyyttä, masennuslääkkeiden käyttäjämääriä, rikosepäilyjä ja nuorten tarvitsemaa toimeentulotukea. Hattulalla menee hienosti näissä kaikissa. En kuitenkaan syvenny tässä niihin sen tarkemmin, koska omasta mielestäni ensimmäisenä esitelty koulutusnäkökulma on ylivoimaisesti tärkein tekijä, kun mietitään nuorten syrjäytymistä. Kärjistäen voisi jopa sanoa, että koulutusjärjestelmästä putoaminen on syy ja kaikki loput ainoastaan sen seurauksia. Jos koulupolku katkeaa ennen ammattiin valmistumista, niin on enemmän kuin todennäköistä, että siitä seuraa työttömyyttä, masennusta ja pahimmillaan jopa rikoksia.
Palataan siihen profiloitumiseen. Omasta mielestäni Hattulan pitäisi tätä(kin) taustaa vasten profiloitua ehdottomasti kunnaksi, jossa nuorista pidetään huolta. Jos ajatellaan esimerkiksi muuttoliikettä Helsingistä ja Tampereelta Hämeenlinnan seudulle, niin näiden ihmisten joukossa on varmasti paljon sellaisia, jotka ajattelevat lastensa etua asuinpaikan valinnassa. Toki myös Hämeenlinna tarjoaa kotoisan ja turvallisen elinympäristön noihin suurempiin kaupunkeihin verrattuna, mutta miksi valita se, jos vielä parempaa on tarjolla?
Hattulassa on hyvät ja sisäilman suhteen terveet alakoulut. Hattulassa on toivottavasti muutaman vuoden päästä sisäilman suhteen täysin terve yläkoulu. Hattulassa on laaja tarjonta opetusmetodien suhteen, löytyy avointa oppimisympäristöä, perinteistä luokkaopetusta ja pienten kyläkoulujen tarjoamaa yhteisöllisyyttä. Hattulassa on lukuisia nuorisoa ja heidän toimintaansa tukevia tahoja. Hattulassa on tavallisen (ja laadukkaan) nuorisotyön lisäksi esimerkiksi mopopajatoimintaa. Hattulassa on erittäin vireää harrastustoimintaa mm. urheilun ja partiotoiminnan saralla. Hattula on pieni paikkakunta, jossa kaikki nuoret tuntevat toisensa tai vähintäänkin jonkun, joka tuntee ne loput.
Päällisin puolin kaikki palikat näyttävät olevan kunnossa. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että kiiltävän ulkokuoren alla kaikki ei olekaan niin hyvin. Hattulan panostus perusopetukseen on jo nyt maan keskiarvojen alapuolella. Nuorisotoimen rahoitus esimerkiksi tarvikehankintojen suhteen on täysin ala-arvoista. Ja mitä tehdään talousarviossa 2018? Perusturvan toimintakulut kasvavat 1,5% ja teknisen puolen toimintakulut kasvavat 0,8%. Nämä luvut vastaavat suurin piirtein indeksi- ja palkankorotuskorotuksia, joten toimintaympäristö pysyy koko lailla entisellään. Entä sitten sivistystoimiala? Absoluuttiset toimintakulut laskevat 1,8%. Tähän kun yhdistetään vielä mm. palkankorotusten vaikutus, niin havaitaan, että rahoitusta leikataan todellisuudessa erittäin kovalla kädellä.
Mitään lopullisia päätöksiä säästöjen kohdentamisesta ei ole tehty, mutta 99% varmuudella ne kohdistuvat ankarimmin perusopetuksen ryhmäkokoihin. Juuri siihen tekijään, joka on äärimmäisen merkityksellinen nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Kuten aiemmin totesin, koulupolussa kiinni pysyminen on elintärkeä elementti nuoren elämässä. Tässä on jälleen helppo vetää mutkia suoraksi ja todeta ettei parin oppilaan lisäys luokassa muuta mitään. Väärin. 10 vuoden opetuskokemuksella sanon, että pahimmassa tapauksessa se muuttaa ihan kaiken. Lapsen ja nuoren näkökulmasta oleellista on “henkilökohtaisen” ajan määrä. Tunne siitä, että hänet kohdataan yksilönä ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita. Minä näen oppilaitani 2-3 tuntia viikossa ja tiedän monien elämästä paljon sellaista, jota minun ei todellakaan tarvitsisi tietää opetuksen näkökulmasta. Nykyopettaja ei ole missään norsunluutornissa, vaan kohtaa nuoret heidän omalla tasollaan. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kohdalla tämä korostuu entisestään. Heille koulussa syntyvät aikuiskontaktit voivat olla elintärkeitä, sillä kotoa annettava tuki on usein tavalla tai toisella puutteellista. Oppilasmäärän kasvattaminen paitsi vähentää oppituntien aikaisia suoria kontakteja, se myös lisää työrauhaongelmia ja sitä kautta koko opetuksellista lähestymistapaa on pakko muuttaa. Kuri ei ole mikään ratkaisu ja siitä olen kirjoittanut oman mielipiteeni jo viime keväänä (linkki). Ryhmäkoon kasvattamisen väistämätön seuraus onkin se, että henkilökohtaisen kohtaamisen sijasta siirrytään takaisin opettajajohtoiseen “luennoimiseen” ja se on juuri se mitä pitäisi välttää, jos asiaa mietitään syrjäytymisen näkökulmasta.
Yläkoulun puolella yksi erittäin oleellinen ryhmäkokojen kasvattamisen seuraus on joustavan opetuksen purkaminen matematiikassa ja kielissä. Tämänkin toimenpiteen vaikutus kohdistuu kaikista kovimmalla kädellä juuri heikoimpiin oppilaisiin. Tällä hetkellä välttävän osaamistason oppilaat ovat saaneet tarvitsemaansa tukea n. 10 oppilaan pienryhmissä, mutta jatkossa he ovat yhtenä osana yli 20 oppilaan perusryhmissä. Jokainen voi miettiä mitä se tarkoittaa käytännössä. Nämä ovat ikäviä asioita, mutta totuus ei ole aina mukavaa luettavaa. Menneen syksyn aikana opettajia on syyllistetty useaan otteeseen oman pesän varjelijoiksi ja jopa lehdistä saa lukea kuinka “Hattulaa ei johdeta yläkoulun opettajanhuoneesta”. Itse lähestyisin asiaa siitä näkökulmasta, että miksi kapina on noussut vasta nyt, kun leikkauksia on tehty jo useaan otteeseen viimeisten viiden vuoden aikana? Syy on yksinkertainen. Nyt ollaan astumassa sellaisen rajan yli, jota opettajat eivät voi hyväksyä. Tähän asti leikkaukset eivät ole tehneet mitään “pysyvää” vahinkoa, mutta jossain vaiheessa koittaa se hetki, jolloin ollaan selkä seinää vasten. Ei tässä ole pohjimmiltaan kyse kenenkään palkkaan kohdistuvasta leikkauksesta. Tässä on kyse opetuksen tasosta. Tässä on kyse nuorista ja heidän tulevaisuudestaan. Kuka heidän puoliaan pitää, jos eivät opettajat?
Jos Hattula todella haluaisi profiloitua syrjäytymisen estämisessä, kaikkia nuorisopuolen resursseja pitäisi kasvattaa. Raha ei kasva puussa, mutta kilpailussa asukkaista pitää pystyä tekemään vaikeita päätöksiä myös verotuksen osalta. Osaava ja kunnianhimoinen henkilöstö toimii ehkä hetkellisesti vajailla resursseilla, mutta se ei ole missään nimessä kestävä tie. Ihmiset joko palavat loppuun tai vaihtavat työpaikkaa. Aallonharjalla ja uusilla tutkimustuloksilla on helppo ratsastaa tässä ja nyt, mutta jos asiaa ei oteta vakavasti, niin seuraava nuorten syrjäytymistä koskeva tutkimus tulee tuottamaan täysin päinvastaiset tulokset Hattulan osalta. Ja siitä kuopasta ei sitten niin vain noustakaan.
Näistä ikävistä ja vuotta 2018 varjostavista asioista huolimatta hyvää ja rauhallista joulua kaikille! Koitetaan rakentaa parempaa Hattulaa jälleen ensi vuonna. 🙂