Onko Hattulan kehittäminen tällä hetkellä strategista suunnittelua vai lyhytnäköistä puuhastelua? Aion joulukiireiden lomassa esittää omia näkemyksiäni Hattulan tulevaisuudesta ja siitä mihin suuntaan kuntaa pitäisi viedä. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa keskityn talouteen ja siihen miksi tulopuoli Hattulassa kaipaisi kipeästi vahvistamista verotulojen muodossa. Kuten osa ehkä tietää, esitin valtuustossa tuloveroprosentin korotusta 0,25 prosenttiyksiköllä. Syitä tälle esitykselle oli monia (ja on edelleen). Esittelen seuraavassa muutaman:
1) Hattulan kunnan talousarviot eivät ole viime vuosina olleet realistisia
Aikavälillä 2005-2015 Hattulan tilinpäätösten toimintakate oli yhtä vuotta lukuunottamatta joka kerta parempi kuin talousarviossa tavoiteltu. Tulosparannukset olivat maltillisia, pääosin 1-2% luokkaa. Mielestäni tämä on oikea tapa hoitaa taloutta. Talousarvion tulee olla realistinen, mutta kuitenkin sillä tavalla “väljä”, että raamit ylittyvät ainoastaan todella poikkeuksellisista syistä. Jos sitten käykin niin, että tilinpäätös on ennakoitua enemmän plussalla, niin se ei ole mikään katastrofi. Päinvastoin. Esimerkiksi Hattulalla riittää kyllä velkoja lyhennettäväksi.
Viimeisen parin vuoden aikana tämä hyvä taloussuunnittelu on unohtunut Hattulassa. Talousarvio on raavittu niin luilleen, että sen toteutuminen on käytännössä mahdotonta. Vuonna 2016 toimintakate oli 300 000 euroa huonompi kuin talousarviossa, ja sen seurauksena tilinpäätös painui 200 000 euroa pakkaselle. Tämän vuoden osalta ennakkotiedot kertovat, että toimintakatteen heikennys tulee olemaan lähes 400 000 euroa ja toiselta tappiolliselta vuodelta vältytään puhtaasti siitä syystä, että verotulot ovat merkittävästi suuremmat kuin talousarviossa. Vuoden 2018 talousarviossa on aivan samoja merkkejä ilmassa. Tunnen sivistyspuolen asiat melko hyvin ja tiedän, että toimialan talousarvio sisältää täysin epärealistisia kustannuslaskelmia. Oman arvioni mukaan siellä on ainakin parista kohdasta leikattu yhteensä 100 000 – 200 000 euroa liikaa toimenpiteisiin nähden. Samansuuntaista huhua on kuulunut myös perusturvan puolelta, mutta oma kompetenssini ei riitä niiden todentamiseen. Kun lisäksi koko kunnan tavoitteena on ainoastaan niukasti plusmerkkinen tilinpäätös, niin riski siihen, että tulos päätyy vuoden 2016 tavoin miinukselle on äärimmäisen suuri. Veronkorotuksen mukanaan tuoma 400 000 euroa olisi antanut mahdollisuuden arvioida menot realistisemmin. Samalla siitä olisi voitu jättää myös hieman lisää turvamarginaalia siihen, että talous pysyy plussan puolella, vaikka tavoitteet eivät aivan täysin toteutuisikaan.
2) Jatkuvaluonteiset menot ja tulot eivät ole tasapainossa
Vuoden 2018 talousarviossa toimintakate yritetään pitää aisoissa kunnan kiinteän omaisuuden myynnin avulla. Omaisuuden realisoinnissa ei sinällään ole mitään väärää, kun se tehdään harkitusti ja ilman pakottavaa tarvetta. Jos kunnan talousarvio kuitenkin pidetään raameissa kertaluontoisten tulojen avulla, niin kyse ei ole talouden järkevästä suunnittelusta vaan totuuden väistelystä ja talouden tekohengittämisestä. Jatkuvaluonteiset menot ja tulot pitää olla tasapainossa. Ei yksityishenkilökään voi perustaa talouttaan sille että hän myy autonsa tai ottaa 5000 euron kulutusluoton, jotta selviää ensi vuoteen – ensi vuoteen, jolloin ollaan jälleen saman ongelman edessä.
Hattulassa menopuolella ei ole enää merkittävästi karsimisen varaa, joten ainoa mahdollisuus talouden tasapainottamiseen löytyy tulopuolelta. Tulorahoituksen riittävyys voidaan aidosti varmistaa ainoastaan verokertymää kasvattamalla. Paitsi että kertaluonteiset myyntitulot ovat itsensä (ja kuntalaisten) pettämistä, ne sisältävät aina myös riskejä. Mitä jos sopivaa ostajaehdokasta ei löydy? Myydäänkö omaisuus alle markkinahinnan vai otetaanko vastaan negatiivinen tilinpäätös? Esimerkiksi Kylmäkosken entinen kunnantalo myytiin juuri 25 000 eurolla, vaikka sen arvoksi oli arvioitu pitkälti yli 100 000 euroa.
3) Kunnan imagon määrittää palvelurakenne, ei veroprosentti
Pidin tässä taannoin työpaikalla kahvipöytägallupin, ja kukaan paikallaolijoista ei tiennyt oman asuinkuntansa veroprosenttia. Myös laajemmat tilastot tukevat veroprosentin vähäistä merkitystä asuinkuntaa valittaessa. Tämän seudun ylivoimaisesti alhaisin veroprosentti on Valkeakoskella (19,75), ja siellä painitaan täsmälleen samojen väestöongelmien kanssa kuin Hattulassa. Vuonna 2012 Valkeakosken asukasluku oli täsmälleen sama kuin syksyllä 2017, ja trendi on ennemmin laskeva kuin nouseva. Tältä pohjalta rohkenen väittää, että ihmisten asuinpaikkaan vaikuttaa huomattavasti enemmän kunnan tarjoama palvelurakenne kuin veroprosentti. Oleellisia asioita voivat olla esimerkiksi päivähoidon ja perusopetuksen taso, vapaa-ajan ja terveydenhuollon palvelujen laajuus sekä kunnan omistaman infran ylläpito.
Tarkastellaanpa seuraavaksi hieman Hattulan kokoisia kuntia veroprosenttien näkökulmasta. Kanta-Hämeen sisällä Lopen ja Hausjärven lukema on 21,5. Jos siirrytään hieman kauemmaksi Pirkanmaan puolelle, niin verotus on parhaimmillaan jopa 22 prosentin tasolla (Orivesi, Hämeenkyrö, Mänttä-Vilppula). Jokainen voi miettiä millainen palvelutaso Hattulassa voisi olla, mikäli veroprosentti nostettaisiin edellä mainittujen kanssa samalle viivalle ja kunnalla olisi joka vuosi käytössä 1,5 miljoonaa ns. “ylimääräistä” rahaa nykyiseen verrattuna. Muuttaisivatko nykyiset asukkaat sen takia pois? Tuskin kovin moni. Itse uskon, että ihmiset olisivat pikemminkin kiitollisia, kunhan rahat käytettäisiin järkevästi.
Veroprosenttikeskustelun yhteydessä eräs valtuutettu kertoi sanonnasta, jonka mukaan “rahan on parempi olla kuntalaisen omassa kuin kunnan taskussa”. Ymmärrän kyllä mitä kyseisellä fraasilla ajetaan takaa, mutta siitä huolimatta en mitenkään pysty allekirjoittamaan sitä. Osa palvelurakenteesta muodostuu sellaisista toiminnoista, joita jokainen voi halutessaan “parantaa” omalla rahalla. Yksityiseltä puolelta löytyy maksavalle asiakkaalle vapaa-ajan harrastemahdollisuuksia maan ja taivaan väliltä. Oman kunnan kirjastosta puuttuvia kirjoja voi halutessaan ostaa itselle kotiin. Jopa terveyspalveluja voi hankkia yksityiseltä sektorilta, jos niiden saavutettavuus tai laatu eivät miellytä. Tämä ajatusmalli ei kuitenkaan kata kaikkia julkisen sektorin tehtäviä. Ostaako joku asfaltoinnin kaikille lähiseudun pyöräteille, jos ne ovat huonossa kunnossa? Palkkaako joku lapselleen kokopäivätoimisen yksityisopettajan, jos koulussa on työrauha- tai sisäilmaongelmia?
Henkilökohtaisella tasolla voin todeta, että olisin koska tahansa valmis maksamaan 100-200 euroa enemmän vuodessa veroa, jos raha käytettäisiin palvelurakenteen parantamiseen. Mitä sillä rahalla sitten pitäisi tehdä? Siitä ja omasta visiostani Hattulan strategiaksi enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa. Stay tuned.
PS. Jos joku ei tiedä miten veronkorotusesitykseni päättyi, niin turpiin tuli lukemin 29 – 6. Viime keväänä kuntavaalien alla 19 nykyistä valtuutettua vastasi Helsingin Sanomien vaalikoneessa kysymykseen “Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.” Vastaajista 17 oli väitteen kanssa jokseenkin samaa mieltä tai täysin samaa mieltä. Niin se mieli muuttuu.