Tällä kertaa keskityn (aluksi) erääseen vähemmän poliittiseen aiheeseen. Kuntamme opetuspuolella on tähän asti vallinnut erittäin hyvä yhteishenki ja ainakin itse olen kokenut, että kaikki arvostavat toisten tekemää työtä ja vetävät yhtä köyttä. Tämän syksyn aikana on kuitenkin alettu tiettyjen tahojen toimesta lietsomaan ihmeellistä vastakkainasettelua ylä- ja alakoulun opettajien välille. Samassa yhteydessä on levitetty paljon yläkoulua koskevaa disinformaatiota. Haluan nyt oikaista tällaisia väitteitä ja siksi kerron täysin avoimesti koulumme nykyisestä tilanteesta. Kaikki luvut perustuvat faktoihin ja ne voidaan helposti todentaa.
Väite 1: Yläkoulussa on valtakunnalliseen tasoon verrattuna pieniä opetusryhmiä
Koulumme perusopetusryhmien keskiarvo on 16,95 oppilasta / ryhmä. Tämä on siis se lukumäärä oppilaita, joka kävelee luokkaan tunnin alkaessa. Erilaisia laskukaavoja käyttämällä voidaan toki esittää, että laskennallinen ryhmäkoko on jotain aivan muuta, esimerkiksi 14-15 oppilasta. Se ei kuitenkaan millään tasolla vastaa luokkatilassa silmin nähtävää totuutta. Esimerkiksi omissa fysiikan ja kemian opetusryhmissäni oppilaiden lukumäärä vaihtelee 16 ja 19 välillä (keskiarvo 17,5). Vertailu valtakunnan tasoon voidaan tehdä esimerkiksi Opetushallituksen julkaiseman “Opettajat ja rehtorit Suomessa 2016” -tutkimuksen avulla (linkki). Kyseisen julkaisun tiedonkeruussa opettajat itse tilastoivat omat opetusryhmänsä, joten se vastaa täsmällisesti tätä aiemmin mainitsemaani “todellista tilannetta”. Tutkimuksen mukaan keskimääräinen opetusryhmän koko luokka-asteilla 7-9 oli vuonna 2016 15,9 oppilasta ja esimerkiksi fysiikassa ja kemiassa se oli 15,1.
Väite 2: Kunta kohdistaa yläkouluun paljon enemmän resursseja kuin alakouluihin
Tämä väite on absoluuttisilla arvoilla mitattuna täysin tosi. Yläkoulun oppilas maksaa kunnalle huomattavasti enemmän kuin alakoulun oppilas. Tämä ei kuitenkaan ole mikään arvovalinta tai vastakkainasettelun aihe. Hattulassa toimitaan perusopetuslain määräämillä minimituntimäärillä ja uuden opetussuunnitelman pykälissä todetaan, että alakoulun oppilasta tulee opettaa 22,3 tuntia viikossa ja yläkoulun oppilasta 29,3 tuntia viikossa eli 1,31-kertainen määrä. Tämän vuoksi myös oppilaskohtaiset kustannukset tulevat automaattisesti 1,31 -kertaisiksi yläkoulussa. Kun lisäksi huomioidaan, että alakoulun opettajalle kuuluu työehtosopimuksen mukaan 24 opetustuntia viikossa ja yläkoulun opettajalle keskimäärin 22, päästään siihen lopputulokseen, että kunnan näkökulmasta opetus per oppitunti on ihan yhtä kallista molemmilla kouluasteilla.
Väite 3: Yläkoulussa on paljon “löysää”, josta voidaan säästää
Yläkoulun tuntikehyksestä on säästetty viimeisen 10 vuoden aikana huomattavasti, joten todellisuus on se, että nykyisessä rakenteessa ei ole enää säästettävää. Jo nyt muutamat opettajat täydentävät opetusvelvollisuuttaan alakoulujen puolelta ja useilla on 0-1 ylituntia (=”ylimääräistä tuntia”). Mikäli yläkoulun tuntikehystä edelleen supistetaan, niin seuraava askel on se, että aineenopettajille osoitetaan lisää opetustunteja alakouluista. Jos sekään ei riitä, niin kuntamme opetuspuolella joudutaan käymään YT-neuvottelut ja vähentämään opettajien määrää. Se olisi sääli monessakin mielessä. Otetaanpa esimerkki. Nyt tunteja on tarjolla juuri ja juuri tarpeeksi kahdelle historian opettajalle ja kahdelle maantiedon / biologian opettajalle. Jos tunteja vähennetään pysyvästi ja virkoja joudutaan lopettamaan, niin se tarkoittaa sitä, että meillä on jatkossa tarvetta usealle vajaata tuntimäärää tekevälle aineenopettajalle. Perustellusti voidaan kysyä, saadaanko tuollaisiin “vajaan opettajan” tehtäviin päteviä ja sitoutuneita tekijöitä? Itse epäilen vahvasti.
Opettajanäkökulman lisäksi “löysyyttä” voidaan tarkastella myös opetustilojen näkökulmasta. Yläkoulussa on työturvallisuusaineita, joiden opetustilat on suunniteltu tietylle oppilasmäärälle. Käsitöissä ja kotitaloudessa tilojen ja välineistön mitoitus vastaa 16 oppilasta ja fysiikka-kemiassa 18 oppilasta. Tähän asti näiden aineiden opettajat ovat joustaneet ja kantaneet vastuun siitä, että työturvallisuus toteutuu, vaikka suositukset on ajoittain ylitetty 1-2 oppilaalla. Ylitykset ovat kuitenkin olleet poikkeuksia ja pääosin on toimittu ohjeiden antamissa rajoissa. Mikäli perusopetuksen säästöt kohdistetaan opetuksen määrään ja opetusryhmien kokoa kasvatetaan, niin se tarkoittaa automaattisesti sitä, että työturvallisuusaineisiin täytyy suunnitella kokonaan uudenlainen ryhmäjako. Se syö jo heti lähtökohtaisesti merkittävän osan suunnitelluista säästöistä. Onko järkeä leikata tikkua toisesta päästä ja liimata sen jälkeen iso osa takaisin toiseen päähän? Törmäsin netissä Kangasalan opettajien tekemään kannanottoon, joka käsitteli vuonna 2015 tehtyjä leikkauksia. Sen mukaan 800 000 euron leikkaukset tuottivat 22 000 euron todelliset säästöt (linkki). Lukujen todenmukaisuutta en tiedä, mutta isossa kuvassa kyse on usein juuri tästä. Leikkaus ja todellinen säästö ovat kaksi täysin eri asiaa.
No niin, nyt kuitenkin ajauduttiin taas tähän leikkauskeskusteluun ja poliittisen päätöksenteon pariin. 😀 Käytän siis tilaisuutta hyväksi ja kerron tähän loppuun vielä hieman siitä, minkälaisia käytännön vaikutuksia mahdollisella opetuksesta leikkaamisella tulisi olemaan. Tällä hetkellä meillä yläkoulussa opiskellaan siis kaikissa aineissa n. 17 oppilaan perusryhmissä (poislukien joustavat opetusryhmät, joissa oppilaat jaetaan hieman eri tavalla). Se on optimaalinen ryhmäkoko, jos ja kun kaikki oppitunnit halutaan viedä läpi perusryhmässä. Myönnän avoimesti, että myös perusryhmäkoko 20-22 on täysin mahdollinen vaihtoehto ja monin paikoin sellaista käytetäänkin. Tällaisissa kouluissa käytetään kuitenkin jakotunteja pienentämään ryhmäkokoa. Ja nimenomaan niin, että jakotunteja on työturvallisuusaineiden lisäksi myös muissa aineissa. Jo 90-luvulla omana kouluaikanani meillä oli 30-32 oppilaan perusryhmät, mutta ne jaettiin kahtia fysiikan ja kemian lisäksi ainakin matematiikassa ja kielissä (voi olla muitakin, mutta nuo nyt ainakin itse muistan). Itse vierastan todella paljon ajatusta siitä, että oppiaineet laitettaisiin “arvojärjestykseen” ja ruvettaisiin tekemään valintoja oppiaineen sisällön perusteella. Onko esimerkiksi historian tai terveystiedon opiskelu todella niin helppoa ja merkityksetöntä, että niitä voidaan opiskella huomattavasti isommassa ryhmässä kuin matematiikkaa?
No, tällaiset arvovalinnat eivät kuitenkaan tule olemaan ongelma, mikäli Hattulassa päädytään leikkaamaan opetuksesta. Olettaisin, että leikkaamisella tavoitellaan myös säästöjä. Se luonnollisesti johtaa siihen, että jakotunteihin ei voida panostaa yhtään enempää kuin on pakko. Tämä taas tarkoittaa paitsi historian ja terveystiedon opetusryhmien kasvattamista, myös sitä, että erinomaisesti toimiva pedagoginen ratkaisu eli joustavat opetusryhmät matematiikassa ja kielissä joudutaan lakkauttamaan. Jatkossa opetus myös noissa aineissa toteutettaisiin yli 20 oppilaan perusryhmissä. On siis täysin mahdollista, että tilanne Parolan yhteiskoulussa on ensi syksynä huonompi kuin 90-luvulla. Uskomatonta, mutta totta. Karrikoiden voisi sanoa, että tervetuloa kivikausi.
Ei nyt kuitenkaan vaivuta ihan vielä täydelliseen synkkyyteen. Mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen ei ole tehty. Hattulassa on tällä hetkellä erittäin hyvin toimiva perusopetusjärjestelmä niin ala- kuin yläkoulussa. Tosiasia kuitenkin on, että kummallakin puolella juustohöylää on käytetty jo niin paljon, että aluslautanen paistaa juustokannikan läpi. Nykyinen systeemi on ahdistettu nurkkaan ja seuraava leikkaus työntää sen romukoppaan. Syystä tai toisesta virkamiehet eivät näe asiaa samalla tavalla, joten katseet on käännettävä luottamushenkilöiden suuntaan. Oma harras toiveeni on, että niin kaikki leikkaukset kuin koulutasojen vastakkainasettelu unohdettaisiin ja kaikki voisivat jälleen keskittyä siihen oleellisimpaan asiaan. Opettamaan ja kasvattamaan Hattulan lapsia ja nuoria.