Sarvista härkää ja sanoista tekoihin. Tai jotain sinne päin. Erilaisten toimielinten kokouksia on nyt takana kymmenkunta ja pahin keltanokkavaihe alkaa omasta mielestäni olla ohi. Viimeisen kuukauden aikana olen käärinyt hihat ylös ihan toden teolla ja tehnyt ensimmäiset “viralliset” toimenpiteeni sivistyspuolen toiminnan kehittämiseksi.
Elokuun alussa tein yksityishenkilönä oikaisuvaatimuksen sivistysjohtajan päätöksestä valita kuntaamme määräaikainen “perusopetuksen rehtori”. Valitukseni ei kohdistunut ensisijaisesti henkilövalintaan vaan asian valmisteluun ja päätöksen sisältöön.
En aio ikävystyttää lukijoita ja esitellä tässä yhteydessä oikaisuvaatimukseni sisältöä kokonaisuudessaan. Viittaukset pykäliin yms. ovat tylsää luettavaa. Pääpiirteissään kyse on kolmesta ongelmasta:
1) Viranhakuilmoituksessa ja päätöksessä käytettiin sellaista virkanimikettä, jota Hattulan kunnassa ei ole.
2) Rehtorin virka täytettiin määräaikaisena, vaikka määräaikaisuudelle ei ole perusteita.
3) Haastatteluvalinnoissa käytettiin liikaa harkintavaltaa eikä valintoja tehty hakijoiden koulutuksen ja kokemuksen perusteella.
Joku voi ihmetellä, miksi pitää takertua lillukanvarsiin, jos itse ydin on kunnossa. No – jos haastatteluvalinnat olisivat pohjautuneet puhtaasti hakijoiden ansioihin, niin myös ydin saattaisi olla erinäköinen. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska edelleenkään henkilövalinta ei ollut tämän oikaisuvaatimuksen tärkein pointti. Ylivoimaisesti tärkeintä tässä on, että vaikka puhumme muotovirheistä päätöksessä ja pienistä virheistä asian valmistelussa, niin samalla puhumme yhdestä erittäin merkittävästä ongelmasta Hattulan sivistyspuolen hallinnossa. Asioita tehdään jatkuvasti vähän “sinne päin” ja jokaisessa tilanteessa mennään sieltä missä aita on matalin. Koko ajan liikutaan sillä kuuluisalla harmaalla alueella ja tarvittaessa kaivetaan esille kaikki mahdolliset pykälien porsaanreiät. Sellaista hallintotapaa en itse hyväksy. Asiat pitää valmistella lakien ja asetusten mukaan eivätkä päätökset voi sisältää asiavirheitä. Piste. Äärimmäisessä tilanteessa voidaan ehkä joustaa ja katsoa pientä lapsusta läpi sormien, mutta sen pitää olla poikkeus. Tällä hetkellä erinäköiset ja -kokoiset virheet ovat enemmänkin sääntö.
Tekemäni oikaisuvaatimus käsiteltiin pari viikkoa sitten sivistyslautakunnan toimesta ja he päätyivät asian esittelijän (eli alkuperäisen päätöksen tehneen sivistysjohtajan) kannalle. Suomeksi sanottuna oikaisuvaatimus siis hylättiin. Osittain ymmärrän lautakunnan päätöstä ja osittain en. Esimerkiksi määräaikaisuuden suhteen kyse on puhtaasti lakipykälien tulkintaeroista. Tämän tyyppisissä kysymyksissä luottamushenkilöt ovat hankalassa raossa. Tuomarin rooli ilman siihen vaadittavaa koulutusta on vaikea paikka kenelle tahansa. Sama koskee haastatteluvalintoja ja harkintavaltaa. Virkanimikkeen osalta tilanne on kuitenkin selkeä. Sellaista ei ole olemassa. Tässäkin virheen toteaminen on kuitenkin vain osa ratkaisua. Jos ja kun lautakunta tiedosti muotovirheen olemassaolon, niin sitten kokouksessa palattiin taas pykälien tulkintaan ja näkemykseen siitä, mikä on riittävä virhe päätöksen kumoamiselle. Tehdyn päätöksen perusteella sivistyslautakunnan kanta näyttäisi olevan se, että virikanimikettä koskeva virhe oli merkityksetön.
Itse olen vakaasti eri mieltä virheen merkittävyydestä ja seison toki edelleen myös oikaisuvaatimukseni kaikkien muidenkin kohtien takana. Siksi olen parhaillaan viemässä asiaa eteenpäin hallinto-oikeuteen. Asian käsittely siellä kestää noin vuoden verran, joten ratkaisulla ei tule olemaan mitään merkitystä tämän nimenomaisen päätöksen näkökulmasta. Määräaikainen rehtorinvirka on jo päättynyt ennen kuin asiaan saadaan selvyys. En silti näe valituksen tekemistä turhana. Tässä on loppujen lopuksi kyse paljon isommista asioista kuin pelkästä henkilövalinnasta. Yritän omalta osaltani kartoittaa yleisiä rajoja ja pelisääntöjä, joiden mukaan kunnallisessa hallinnossa tulee toimia.
Niin – kaikista absurdeinta tämän oikaisuvaatimuksen suhteen on se, että virkamies olisi voinut korjata tuon selkeimmän ongelman eli virkanimikevirheen itseoikaisumenettelyllä. Simple as that. Yksi valituksen kulmakivistä olisi välittömästi kadonnut. Miksi näin ei sitten tapahtunut? Sen kun tietäisi. Suhteellisen yksinkertaisen toimenpiteen sijasta hypätään pitkälle ja kiviselle tielle. Tielle, jossa koitetaan kaikin keinoin selittää musta valkoiseksi ja toivotaan parasta. En ymmärrä. No, tämä ei ole suinkaan ensimmäinen (eikä viimeinen) asia, joka tässä viitekehyksessä sotii omaa maalaisjärkeäni vastaan. Annetaan siis hallinto-oikeuden asiantuntijoille työrauha. Kyllä he aikanaan kertovat oliko pesutulos riittävän vaaleanharmaa vai jäikö lopputulos kuitenkin edelleen mustan puolelle. 🙂