Kunnallisvaalien jälkeen eri medioissa on ollut esillä lukuisia hattulalaisia (ja myös muiden kuntien) pitkän linjan vaikuttajia. Lehdissä on nähty sekä “vanhempien valtuutettujen” omia puheenvuoroja että toimittajien tekemiä kokeneiden kehäkettujen haastatteluja. Molemmissa lajityypeissä konkarit ovat jakaneet auliisti ohjeita uusille valtuutetuille ja niissä on ollut aika selkeitäkin kannanottoja politiikassa toimimisen suhteen: “Tee näin”. “Älä tee näin”. Henkilökohtaisesti en oikein kannata moista ohjeistamista. Varsinkaan tässä nimenomaisessa asiayhteydessä. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin. Arvostan suuresti sitä panosta, jonka nämä kokeneet valtuutetut ovat kuntamme hyväksi antaneet. “Perinnön” ja perinteisten toimintamallien siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle on kuitenkin omat ongelmansa.
Mielestäni kuntalaisten pitää pystyä luottamaan siihen, että kaikki päättäjät tekevät ihan itse omat valintansa ja sitä kautta kantavat myös vastuun teoistaan. Tämä koskee paitsi asiasisältöjä niin yhtä lailla myös toimintatapoja. Ihmisten erilaisuus on rikkaus, joka pitää ottaa voimavarana eikä kaikkia pidä missään nimessä tunkea väkisin samaan muottiin. Ei ole myöskään mitään syytä sulautua massaan sen takia, että pelkää erehtyvänsä. Virheitä sattuu kaikille ja parhaat kasvun paikat syntyvät nimenomaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Eiköhän jokaisella meistä ole kokemusta siitä. Jos nyt ei politiikasta, niin vähintäänkin muilta elämän osa-alueilta. 🙂
No – miten aion itse uutena valtuutettuna toimia? Ja mitä kritisoitavaa on näissä vanhempien valtuutettujen antamissa ohjeissa?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uuteen ja outoon “maailmaan” kannattaa aina astua nöyränä. Samalla on kuitenkin äärimmäisen tärkeää tunnistaa nöyryyden ja nöyristelyn välinen ero. Itse tulkitsen oikeanlaisen nöyryyden sillä tavalla, että ihminen kunnioittaa sääntöjä ja pyrkii toimimaan niiden mukaan. Lisäksi on tärkeää osata sopeutua uudenlaiseen toimintaympäristöön. Nöyryys ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä, että pitää alistua kaikkiin “kirjoittamattomiin sääntöihin” ja voimassaoleviin koodistoihin. Uskon, että moni uusista valtuutetuista (itseni mukaan lukien) haluaa nimenomaan tehdä muutoksia nykyiseen toimintakulttuuriiin. Ja se tapahtuu vain ja ainoastaan kyseenalaistamalla asioita. Ei voi tyytyä siihen, että asiat on aina ennen tehty tietyllä tavalla.
Eräs asia, joka on useaan otteeseen tuotu julki kokeneempien päättäjien toimesta on se, että maailmaa ei muuteta hetkessä (eikä edes kuntaa). Yksi selitys tälle konkareiden jakamalle huolelle voi olla se, että maailma on muuttunut huomattavasti hektisemmäksi viimeisten vuosikymmenten aikana ja ihmisistä on tullut koko ajan enemmän “kaikki-mulle-nyt-ja-heti” -tyylisiä. Itse jaksan kuitenkin edelleen uskoa aikuisiin ihmisiin ja heidän kokemukseensa elämän realiteeteista. Ainakin minulle on täysin selvää, että isommat muutokset ottavat aina aikansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ensimmäiset pari vuotta uuden valtuutetun pitäisi vain istua ja seurata kokeneempien toimintaa. Pikemminkin päinvastoin. Jos haluaa ylipäätään saada asioita aikaiseksi, niin niiden ajaminen on aloitettava välittömästi. Muuten ehtii pian valtuustokausi loppua ennen kuin tulee mitään valmista. 🙂
Summa summarum, yksi mahdollinen (ja omasta mielestäni jopa todennäköinen) tulkinta näistä konkareiden puheenvuoroista on oikeastaan aika imarteleva meitä uusia valtuutettuja kohtaan. Kenties näissä ohjeistuksissa ja kannanotoissa on pohjimmiltaan kyse vain ja ainoastaan muutosvastarinnasta. Voiko olla mahdollista, että vanhemman sukupolven vaikuttajat ovat huolissaan siitä, että uusi sukupolvi “romuttaa” kaikki heidän toimintamallinsa? Pelko muutosta kohtaan on täysin inhimillistä ja itsekin olen siihen työurallani useaan otteeseen syyllistynyt. Viime vuosina olen kuitenkin pyrkinyt tietoisesti eroon muutospelosta ja nykyään suhtaudun erittäin avoimin mielin esimerkiksi kaikenlaisiin opetuskokeiluihin. Mielestäni muutokselle pitää antaa mahdollisuus, oli sitten kyse politiikasta tai koulumaailmasta. Tosin samalla kertaa pitää kuitenkin muistaa se, että muutos ei ole koskaan itseisarvo. Huonot päätökset pitää pystyä myöntämään ja tarvittaessa on palattava vanhoihin toimintamalleihin.
Minäkin haluan siis tasapuolisuuden vuoksi tarjota tähän lopuksi yhden ohjeen kaikille kokeneemmille valtuutetuille: ANTAKAA MUUTOKSELLE MAHDOLLISUUS. Kiitos.