Kunnallisvaaliehdokkuus tuo mukanaan monelaisia uusia asioita. Yksi tällainen on vaalikoneisiin vastaaminen. Olen toki useissa vaaleissa etsinyt sopivaa ehdokasta erilaisten vaalikoneiden avulla, mutta tällä kertaa olen ensimmäistä kertaa koneen toisella puolella.
En tiedä katsonko ehdokkaana asioita tarkemman seulan läpi, mutta mielestäni tänä keväänä merkittävä osa kysymyksistä on ollut huonosti muotoiltuja. Pelkästä vastausvaihtoehdosta ei voi päätellä oikeastaan yhtään mitään ihmisen todellisista ajatuksista. Itse valitsinkin sen linjan, että kirjoitan sanalliset perustelut kaikkien vastausten yhteyteen. Onhan se aikaa vievää puuhaa, varsinkin jos ja kun haluaa perustella näkemyksensä kunnolla. Lisäksi tiedän, että hyöty saattaa jäädä minimaaliseksi. Useimmat äänestäjät tuijottavat ainoastaan vastauspalleroita ja niiden avulla laskettuja osuvuusprosentteja. Minä en kuitenkaan halua, että mielipiteeni voidaan vahingossa tulkita väärin ja siksi olen valinnut tämän (…pitkän ja kivisen…) tien. Toivottavasti edes joku yksittäinen äänestäjä jaksaa lukea myös vastausteni perusteluja, etteivät käytetyt tunnit ole menneet täysin turhuuteen. 🙂
On kuitenkin pakko myöntää, että olen ollut myös positiivisesti yllättynyt vaalikoneiden tarjoamista haasteista. Tai oikeammin siitä mitä kyseiset haasteet ovat tehneet minulle. Kysymyksiin vastatessa olen joutunut ulos omalta mukavuusalueeltani ja sitä kautta joutunut haastamaan itseäni ja omaa ajattelutapaani.
Nyt herää kysymys, että mitä ihmettä minä oikein selitän? No, jos mietitään vaalikoneen loppukäyttäjää eli tuttavallisemmin äänestäjää. Hänen on helppo skipata sellaiset kysymykset, joiden sisältö ei henkilökohtaisesti kosketa. Vaalikoneesta riippuen äänestäjä voi jättää kokonaan vastaamatta, valitsee “en osaa sanoa”-vaihtoehdon tai pienentää kyseisen kysymyksen painoarvon olemattomiin. Ehdokkaalla tällaista mahdollisuutta ei ole. Tai toki aina voi vastata EOS ja jättää vastaus perustelematta, mutta omasta mielestäni se ei ole mikään ratkaisu. Olenkin siis joutunut viime viikkoina miettimään kantaani mm. pääkaupunkiseudun maksuttomaan joukkoliikenteeseen sekä lakiin, joka kieltäisi kadulla kerjäämisen koko Suomessa. Siis täh? Minä kun luulin pyrkiväni päättämään Hattulan sisäisistä asioista. 🙂 Ei vaan, todellisuudessa varsinkin tämä jälkimmäinen on hyvä tyyppiesimerkki sellaisesta kysymyksestä, jossa olen joutunut menemään oman pikku kuplani ulkopuolelle. Ei minulla ole tähän asti ollut minkäänlaista kantaa kerjäämisen kieltävään lakiin. Oli siis pakko laittaa google laulamaan ja alkaa etsimään tietoa ja perusteltuja näkemyksiä asiasta niin puolesta kuin vastaan. Tadaa! Nyt voin ylpeänä todeta, että nyt minulla on kanta myös kerjäyslakiin. Ja mikä hienointa, myös perustelut omalle näkemykselleni.
Mielestäni jokaisen suomalaisen pitäisi ainakin kerran elämässään päästä vastaamaan vaalikoneeseen ja perustelemaan näkemyksensä. Nimenomaan päästä, ei joutua. Sellainen lisäisi merkittävästi ihmisten valveutuneisuutta ympäröivästä yhteiskunnasta. Ja koska yhteiskunta ja päivänpolttavat aiheet muuttuvat jatkuvasti, käytännön voisi toistaa vaikka jokaisten vaalien alla. Hmm… voisikohan sellaisen pykälän säätää, että äänioikeus kussakin vaaleissa myönnetään ainoastaan sellaisille henkilöille, jotka suostuvat vastaamaan perustelujen kera kaikkiin vaalikoneen kysymyksiin. No – jos aloitetaan vähän kevyemmin ja säädetään pykälä, että edes kaikkien ehdokkaiden tulee vastata jokaiseen kysymykseen ja perustella näkemyksensä… 🙂
Niin ja jos joku haluaa tietää mikä se minun kantani kerjäyslakiin on, niin tervemenoa vaalikoneiden ihmeelliseen maailmaan. Vastaus kysymykseen tulee löytymään pikapuoliin avattavasta Ilta-Sanomien vaalikoneesta. 😉