Tein vajaa vuosi sitten valtuustoaloitteen oman asuinalueeni eli Kotirinteen pysäköintiongelman korjaamiseksi. Lyhyesti sanottuna kyse oli siis siitä, että pientaloalueella vallitsee aluepysäköintikielto eikä tonttien ulkopuolella ole osoitettu ainoatakaan sallittua pysäköintipaikkaa. Tämä tuottaa merkittäviä haasteita esimerkiksi juhlien vieraspysäköinnin suhteen. Pyysin kuntaa selvittämään perustelut nykyiselle järjestelylle ja tutkimaan mahdollisuudet pysäköintiongelman ratkaisemiseksi. Kokonaisuudessaan aloite löytyy kesäkuussa 2018 julkaistusta kirjoituksesta.
Edellisessä valtuuston kokouksessa tämä aloitteeni nyt sitten vihdoinkin palasi takaisin valtuustosaliin. Kuten varmaankin kaikissa Suomen kunnissa – myöskään Hattulassa suurin osa valtuustoaloitteista ei johda minkäänlaisiin käytännön toimenpiteisiin ja tämänkin aloitteen kohdalla tilanne näytti alkuperäisen valmistelun jälkeen hyvin heikolta. Teknisen lautakunnan päätösesityksessä asiaan luvattiin palata joskus myöhemmin. Tyhjää parempi toki sekin, mutta käytännössä tuollainen lausahdus tarkoittaa sitä, että ongelma hautautuu määräämättömäksi ajaksi byrokratian rattaisiin ja sen perään saa kysellä sata kertaa, jotta mitään todellisia toimenpiteitä edes harkitaan.
No, aloitteeni kuitenkin palautettiin alkuvuodesta kunnanhallituksen toimesta vielä kertaalleen valmisteluun, koska kävi ilmi, että joku oli keksinyt ongelmaan järkevän ja todennäköisesti kaikkia osapuolia miellyttävän ratkaisun. Kuka tämä joku on, siitä minulla ei ole tarkkaa tietoa vielä tälläkään hetkellä. Iso julkinen kiitos kuuluu joka tapauksessa kyseiselle “jokulle”. 🙂
Itse ratkaisu on tosiaan kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas ja myös lopputulos lienee parempi kuin uskalsin edes toivoa. Päätöksen mukaan nykyisten aluepysäköintiä osoittavien liikennemerkkien alapuolelle laitetaan lisäkilvet, jotka sallivat neljän tunnin pysäköinnin aikavälillä 8-22. Tämä on erittäin vaivaton ja kustannustehokas tapa toimia, koska se ei vaadi minkäänlaista isompaa liikennemerkkien uudelleenjärjestelyä vaan nykyisiin olemassaoleviin tolppiin kiinnitetään ainoastaan yhdet lisäosat.
Tämä toteutustapa ratkaisee mainiosti alussa esittämäni vieraspysäköintiongelman ja samalla päivästä toiseen jatkuva tienvarsipysäköinti pysyy edelleen kiellettynä. Jotkut alueen asukkaat olivat nimittäin huolissaan esimerkiksi rekkojen pitkäaikaispysäköinnin mahdollistumisesta alueella muutoksen myötä. Itse en pitänyt sitä kovin todennäköisenä skenaariona, mutta tällä tavalla se on joka tapauksessa jatkossakin poissuljettu ongelma. Niin ja totta kai vääräleuat huomasivat välittömästi, että kaiken muun hyvän lisäksi tässä järjestelyssä tulee bonuksena sekin etu, että jatkossa juhlien isännällä on hyvä tekosyy passittaa vieraat kotiin viimeistään kymmeneltä illalla. Juuri sitähän tässä haettiin. 😉
Minä ihastuin tähän ratkaisumalliin siinä määrin, että näkisin sen mielelläni otettavan käyttöön myös muilla uusilla asuinalueilla Hattulassa (ja miksei muuallakin). Aluepysäköintikielto ja kaavoissa oleva vaatimus tontilla sijaitsevista autopaikoista huolehtivat siitä, että turhaa kadunvarsipysäköintiä ei ole. Se taas tekee liikenteestä turvallisempaa ja sujuvampaa erityisesti kevyen liikenteen näkökulmasta. Ainoaksi ongelmaksi jää tuo mainittu väliaikainen pysäköinti, joka siis puolestaan saadaan ratkeamaan kätevästi noilla lisäkilvillä. Kotirinteen alueelle tuleva ratkaisu on siis mielestäni huomattavasti parempi vaihtoehto kuin laajasti (=myös uudella Kanungin alueella) käytössä oleva rajoittamaton pysäköinti.
No niin – siirrytäänpä sitten siihen laajempaan kontekstiin, josta lupasin puhua. Vaikka lopputulos onkin mainio, niin jo aloitetta jättäessäni nostin esille sen, että tämä ei ole missään tapauksessa valtuustoaloitteen arvoinen asia. Yritin ajaa asiaa ensin täysin epävirallisia reittejä pitkin (=keskustelemalla suoraan viranhaltijan kanssa) ja sen jälkeen myös “kevyempää” virallista reittiä pitkin (=nostamalla asian esille lautakunnan kokouksessa). Koen, että paljon tämän enempää en olisi asian eteenpäinviemiseksi pystynyt tekemään – varsinkin kun muutosten tekemiselle näytettiin lautakuntakeskustelussa virkamiesten toimesta punaista valoa.
Toki myönnän myös sen, että minulla ei ollut silloin esittää tällaista valmista patenttiratkaisua, mutta mielestäni ratkaisujen etsiminen pitäisikin olla ensisijaisesti asiantuntijoiden tehtävä. Kuntalaiset ja päättäjät ilmoittavat epäkohdista ja joku paremmin kyseistä alaa tunteva miettii mahdollisia vaihtoehtoja ongelman korjaamiseksi.
Mitä byrokratian määrään tulee, niin valtuustoaloitteen muodossa jopa tällainen pieni ja yksinkertainen ongelma saadaan muuttumaan nopeasti todella suureksi ja kuluttavaksi. Esimerkiksi näiden parin liikennemerkin asennuspäätöksen aikaansaamiseksi tarvittiin yhteensä kuusi nuijan kopautusta (3x kunnanhallitus, 2x tekninen lautakunta ja 1x valtuusto). Pelkästään sillä ajalla, joka eri henkilöiltä kului asiaan liittyvien valmistelutekstien kirjoittamiseen tämäkin ongelma olisi ratkennut jo moneen otteeseen – jos se vain olisi otettu mietittäväksi.
Edellä esitetty esimerkki on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Todellisuudessa kyse on laajasta ja monivaikutteisesta ongelmasta kunnallisessa (ja miksei myös valtakunnallisessa) päätöksenteossa. Ja tämä epäkohta hiertää ainakin itseäni todella paljon. Puhun siis siitä, että luottamushenkilöiden on todella hankala saada pienintäkään asiaa ja esitystä päätöksentekokoneistossa eteenpäin, jos virkamiehet eivät ole myötämielisiä ja innostu esitetystä ideasta.
Kovasti aina korostetaan sitä, että lopullinen valta kaikissa asioissa on luottamushenkilöillä. Periaatteessa näin onkin, mutta käytäntö on sitten kokonaan toinen asia. Virkamiehet hoitavat kaiken valmistelun ja heillä on vapaus valmistella asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. Esimerkiksi osa potentiaalisista vaihtoehdoista voidaan jättää kokonaan tutkimatta – ellei toimielimissä nimenomaisesti päätetä, että jokin tietty asia on selvitettävä. Ja tällaisen “velvoittavan” päätöksen jälkeenkin asian valmistelussa kuluu helposti kuukausia, jos virkamiehellä sattuu olemaan muita kiireitä.
Tämä ei siis tietenkään ole yksin Hattulan ongelma. Päätöksentekoprosessit ovat kaikkialla samanlaisia – esittelijän valtaa korostavia. Virkamiehet sen sijaan ovat kaikki erilaisia persoonia. Totuus onkin se, että luottamushenkilöt voivat antaa poliittista ohjausta ihan niin paljon kuin haluavat, mutta ohjeiden todellinen vaikutus riippuu vain ja ainoastaan virkamieskoneiston yhteistyökyvystä. Pahimmillaan poliitikkojen haluama päätösesitys voi juuttua niin pitkäksi aikaa byrokratian rattaisiin, että asia ei ole enää ajankohtainen ja jonkinlainen “plan B” joudutaan joka tapauksessa ottamaan käyttöön.
Edellä mainittua taustaa vasten en enää ihmettele sitä, että useita johtavia kunnallisia virkamiehiä joutuu joka vuosi lähtemään “luottamuspulan” takia. Jos yhteistyökykyä ei löydy tai tavoitteet ovat pahasti ristiriidassa luottamushenkilöiden kanssa, niin eipä siinä ole kansan valitsemilla päätöksentekijöillä paljon muuta tehtävissä. Ikävä kyllä joudun toteamaan, että tätä maata ainakin kuntatasolla johtavat hyvin pitkälti nimenomaan virkamiehet – jos niin haluavat. Ja se on todella väärin demokratian näkökulmasta.