Kirjoitussarjan toisessa osassa poraudutaan oman arvomaailmani syvimpiin syövereihin. Jopa itseänikin hieman jännittää, minkälaisia johtopäätöksiä tämän kirjoituksen perusteella voi vetää. 😉
Aloitetaan siitä, että kesällä Suomi-Areenassa kaikki puoluejohtajat saivat esittää yhden puolueelle tärkeän arvon. Olin erittäin tyytyväinen kuultuani, että Touko Aallon ja vihreiden valinta oli “vastuu ympäristöstä ja vastuu tulevaisuudesta”. Omasta mielestäni politiikan tekemisessä ei voi eikä saa olla mitään tärkeämpää arvoa kuin tulevaisuus. Päätöksiä tehdään pitkällä tähtäimellä ja kaikkien täytyy ymmärtää, että valintojen vaikutuspiirissä ovat ennen kaikkea tulevat sukupolvet. Lyhytnäköisten päätösten tekeminen olisi monessa tapauksessa mukavampaa ja helpompaa, mutta päättäjien pitää päästä tällaisten ajatusten yläpuolelle. Kun tulevaisuus nostetaan aidosti keskiöön, tuloksena on vastuullisia ja hyviä päätöksiä niin ympäristöön, koulutukseen kuin hyvinvointivaltioon liittyen.
Tulevaisuuden lisäksi itseäni vahvasti ohjaavat arvot ovat oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Ne toimivat ohjenuorana opettajan työssäni ja koska teen politiikkaa täysin omana itsenäni, niin ne kantavat myös päätöksenteossa. En yksinkertaisesti voi hyväksyä sitä, että päätösten taustalta löytyy lähes poikkeuksetta jokin taka-ajatus, esimerkiksi jonkun pienen ryhmän tai ryhmittymän etu. On luonnollista, että monien päätösten seurauksena osa ihmisistä voittaa ja osa häviää – tai ainakin kokee häviävänsä. Sen pitäisi kuitenkin olla ainoastaan väistämätön seuraus, ei päämäärä ja itsetarkoitus. Lisäksi on huolehdittava siitä, että sama osapuoli ei voi olla kerta toisensa jälkeen voittajana tai häviäjänä. Liian usein poliitikoilla ja puolueilla toiminnan päämääränä on yhden ja saman ryhmän edunvalvonta. Tiedän, että tämä kuullostaa helposti hurskastelulta ja populismilta. Voin kuitenkin käsi sydämellä vakuuttaa, että minulla ei ole mitään taustaryhmää, jonka etuja pyrin ajamaan enkä ole ostettavissa myöskään tulevaisuudessa. Haluan rakentaa aidosti parempaa ja oikeudenmukaisempaa Suomea, joten yhteiskunnan etu menee aina yksilön etujen edelle. Saa ottaa talteen ja tarvittaessa voin antaa esimerkkejä jo toteutuneista omista toimistani.
Tämä arvo-osio on hyvä päättää yhteen lainaukseen. Viitteen varapuheenjohtaja Jakke Mäkelä on tiivistänyt kaiken oleellisen kahteen virkkeeseen. “Omaan elämäänsä liittyvissä asioissa itse kukin saa ajatella aivan mitä tahtoo. Yhteisissä päätöksissä vahva tieteellinen todistusaineisto kuitenkin päihittää aina poliittisen ideologian, ja tieteellinen konsensus päihittää aina kaiken.”
Miten nämä arvot sitten siirretään käytäntöön? Minkälaisia poliittisia linjauksia se vaatii?
Tulevaisuusnäkökulman keskiössä pitäisi ihan jokaisessa maailmankolkassa olla planeettamme varjeleminen. Omaan menneisyyteeni kuuluu noin 20 vuotta aktiivisuunnistajan elämää, joten arvostan suuresti luontoa ja sen monimuotoisuutta. Haluan, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia kaikesta tästä – luonnosta, neljästä vuodenajasta ja maapallosta sellaisena kuin me sen tunnemme. Sitä kautta minullakin ensisijaisena huolenaiheena on ilmastonmuutos ja sen pysäyttäminen. Se, että Suomi on pieni tekijä koko mailman mittakaavassa ei ole mikään tekosyy vastuuttomuudelle. Pikemminkin päinvastoin. Pienenä ja ketteränä maana täällä pitäisi pystyä tekemään nopeita ratkaisuja. Jo nuorena suunnistajana inhosin jättimäisiä hakkuuaukkoja ja ojitettuja soita – silloin tosin hieman eri syistä kuin nyt. 😐
On selvää, että kaikkia päätöksiä ei voi tehdä pelkästään ympäristövaikutusten ehdoilla, mutta kokonaissuunta pitäisi olla selkeä. Ensimmäisiä askelia sillä tiellä ovat mm. haitallisten yritystukien karsiminen ja verotuksen muuttaminen entistä selkeämmin päästö- ja kulutusperusteiseksi. Otetaan esimerkki. Tilastokeskuksen mukaan tupakoinnin hinta on noussut yli 150% 20 vuoden aikana. Miksi? Pääasiassa siksi, että tupakkaveroa on hilattu ylöspäin vuosi vuodelta. Samaan aikaan tupakointimäärät ovat pienentyneet erittäin merkittävästi. Miksei samaa voitaisi toteuttaa esimerkiksi bensiinin ja dieselin sekä punaisen lihan kohdalla? Se maksaa, joka käyttää. Tarkoituksena ei siis ole nostaa ihmisten veroastetta vaan ohjata kulutusta. Saavutettu ylimääräinen verokertymä voidaan kompensoida takaisin kansalaisille esimerkiksi alentamalla ansiotuloverotusta. Ja siis jälleen kerran – yhteiskunnan etu menee oman edun edelle. Itse syön punaista lihaa ja käytän omaa autoa melko surutta (=kehyskunnan olematon joukkoliikenne). Myönnän kuitenkin avoimesti oman vajavaisuuteni. Yhteiskunnan taholta tarvitaan keppiä tai porkkanaa, jotta riittävän radikaali muutos kulutustottumuksissa oikeasti tapahtuu.
Toinen tulevaisuutta oleellisesti määrittävä asia on koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen. Suomi on ollut vahva tekijä tällä osa-alueella, mutta jostain kummallisesta syystä kelkka on kääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Meillä ei ole varaa antaa tasoitusta tällä sektorilla, jotta maamme pysyy kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Lisäksi, kuten todettua, yhteiskuntaa pitäisi ohjailla tutkimustietoon nojautuen. Jos tutkimusrahoitusta karsitaan ja aivovuoto jatkuu, tämä laiva seilaa entistä selvemmin musta tuntuu -vesillä. Tiedeministerin viran nostaminen keskusteluun on mielestäni erittäin tervetullut avaus.
Otetaan tarkempaan käsittelyyn vielä yksi detalji. Vihreälle puolelle suuntautuvan täytyy aina olla valmistautunut kertomaan kantansa ydivoimasta. 😀 Oma suhteeni myös ydinvoimaan perustuu puhtaasti faktoihin ja laskelmiin. Ensimmäinen fakta on se, että mikäli ydinvoima olisi aikanaan otettu suunnitellusti laajamittaiseen käyttöön kaikkialla maailmassa, meillä ei olisi nykyisen kaltaista päästöongelmaa. On sitten kokonaan toinen kysymys, kannattaako siihen junaan hypätä enää mukaan ja jos kannattaa, niin millä volyymilla? Paino siis sanalla “kannattaako” – edes puhtaasti taloudellisessa mielessä? Olkiluoto 3:n kohdalla investoinnin takaisinmaksuaika lienee lähemmäs 20 vuotta (kunhan se nyt ensin saadaan edes käyntiin). Täysin puhtaat energiamuodot ovat vähitellen nousemassa todellisiksi haastajiksi ja siksi pelimerkkejä pitää siirtää enenevässä määrin sille sektorille. Joka tapauksessa on selvää, että nykyisten ydinvoimaloiden alasajoa tulee siirtää niin pitkälle tulevaisuuteen kuin mahdollista.
Jos ajatellaan lopuksi hieman laajemmin omaa sijoittumistani poliittiselle kartalle, niin itse sanoisin, että kuntavaalien alla Helsingin Sanomien vaalikonevastauksista tehty päätelmä on aika osuva. Liberaali – konservatiivi -akselilla erittäin liberaali ja vasemmisto – oikeisto -akselilla himpun verran oikealle kallistunut. Seuraavassa kuvassa näkyy, mitä se tarkoittaa koko Vihreiden ehdokasmassassa.
Tiedän hyvin, että en ole kaikilta näkökulmiltani mikään vihreän stereotyyppi ja hyväksyn sen. Esimerkiksi markkinataloudessa näen paljon hyviä(kin) asioita – luultavasti enemmän kuin suurin osa kanssavihreistä. Se on kuitenkin vain sivuvivahde, joskin aika oleellinen sellainen. Antero Vartiaa lainatakseni “Meillä ei ole mitään mahdollisuutta torjua ilmastonmuutosta ilman markkinataloutta.”
Puhtaasti omasta mielenkiinnostani selasin läpi Vihreiden nykyiset kansanedustajat ja heidän sijoittelunsa vastaavalla nelikentällä (ennen edellisiä eduskuntavaaleja). Kävi ilmi, että nimenomaan Antero Vartia ja hänen lisäkseen myös Jyrki Kasvi sijoittuivat kartalla samoille seuduille kuin minä. Tämä tulos tukee vahvasti omaa sisäistä näkemystäni siitä, mihin lokeroon kuulun.
No, innostuin sitten tutkimaan kyseisten herrojen taustoja hieman lähemmin ja vaikuttaa siltä, että Antero Vartian kanssa minulla on itse asiassa paljon enemmän yhteistä kuin alunperin ajattelinkaan. Arvomaailman yhteneväisyyksien lisäksi Vartia on hypännyt politiikan junaan koko lailla samoilla askelmerkeillä kuin minä. Kiinnostunut kolmekymppisenä vaikuttamisesta ja tuupannut itse itsensä puolueen ovesta sisään. Lisäksi hän on ennakkoluuloton haastamaan politiikan perinteitä ja muodostaa mielipiteensä asiantuntijoiden avulla. Mikä tärkeintä, Vartian puheista välittyy aito halu viedä yhteiskuntaa eteenpäin ja kohti parempaa tulevaisuutta.
Jyrki Kasvia komppaan erityisesti tietoyhteiskuntaan ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä. Myös hänen kanssaan löytyi heti yksi politiikan ulkopuolinen yhdistävä tekijä. Kasvi on alkuperäiseltä koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri. Itse opiskelin reilun vuoden verran tuotantotalouden koulutusohjelmassa ennen vaihtamista teknilliseen fysiikkaan (ja opettajuuteen). Kyseinen detalji voi tuntua merkityksettömältä, mutta itse uskon, että jo nuorena tehdyt valinnat mm. koulutuksen suhteen kertovat nekin jotain ihmisen ajattelumaailmasta.
Summa summarum, ilmeisesti tämän poliittisen minuuden tutkiminen päätyy siihen lopputulokseen, että minä olen jonkinlainen sekoitus Antero Vartiaa ja Jyrki Kasvia. Tai vähintäänkin haluaisin olla. Minulla on ollut vaikeuksia lokeroida itseäni politiikan kentällä ja löytää ”esikuvia” tai selkeitä kanssa-ajattelijoita. Tämä on vihdoinkin sellainen asemointi, johon olen itse tyytyväinen. Toivottavasti myös muut näkevät asian samalla tavalla. 😀