Ymmärrän hyvin miksi kunnalliseen päätöksentekoon on aikanaan luotu lainsäädäntö, jolla varmistetaan tasa-arvon toteutuminen. En kuitenkaan ymmärrä, miksi se on edelleen käytössä täysin entisen kaltaisilla “tiukoilla” vaatimuksilla. Enkä varsinkaan ymmärrä, miten tätä lainsäädäntöä aiotaan toteuttaa, jos – ja kun – kolmas sukupuoli virallistetaan jossain vaiheessa?
Törmäsin tähän aihepiiriin liittyvään ongelmaan viimeksi eilen kun yritimme saada Hattulan luottamushenkilötoimielimiä täyttämään tasa-arvolain vaatimuksia. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, kuntalaisten edun mukaista olisi, että oikeat ihmiset saataisiin oikeille paikoille. Käytännössä tämä (ainakin omasta mielestäni) tarkoittaa, että toimielimen jäsenistössä olisi mahdollisimman kattava otanta aihepiiriä tuntevia ihmisiä.
No, otetaanpa sitten ihan elävä esimerkki. Kunnassamme on toimielin, joka käsittelee yksinomaan perusturvaan liittyviä asioita – terveydenhuoltoa, sosiaalitoimea jne. Puolueiden esitykset toimielimen jäseniksi olivat mielestäni erinomaisia. Pelkästään titteleiden lista on paljon puhuva – kotihoidon palveluyksikön johtaja, omaishoitaja, erikoistuva lääkäri, lähihoitaja, psykoterapeutti. Hieno homma, saadaan paljon asiantuntemusta toimielimeen. ?
Jaa – mutta kun se ei käy. Kaikki edellä mainitut ammattinimikkeet kuuluvat naissukupuolen edustajille. Tasa-arvolaki “suojelee” yhtä lailla myös miehiä. Vähintään 40% tämänkin toimielimen jäsenistä pitää olla mies(oletettuja).
Yksityisen sektorin luvuista en tiedä, mutta julkisella puolella perusturvan alaisen henkilöstön sukupuolijakauma on 90-95% naisia ja 5-10% miehiä. On siis jo lähtökohtaisesti aika epätodennäköistä, että Hattulan kokoisesta kunnasta löytyy useita poliittisesti aktiivisia miehiä, jotka työnsä puolesta tuntevat tätä kenttää. Harmillisesti nuo prosenttiluvut nyt myös realisoituivat karulla tavalla puolueiden esityksissä.
Tässä alkaa väkisinkin miettiä tasa-arvosäädösten mielekkyyttä. Onko todella parempi, että päätöksiä tekee kadulta repäisty oikean sukupuolen edustaja kuin “väärää” sukupuolta edustava ammattilainen? Tämäkö on todella lainsäätäjien näkemys tasa-arvon toteuttamisesta?
Henkilökohtaisesti olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että Suomessa tasa-arvo on sellaisella tasolla, että kiintiöt eivät sitä paranna – pikemminkin päinvastoin. Ja tämä ei siis koske pelkästään julkishallintoa, en myöskään kannata esimerkiksi opettajankoulutukseen esitettyjä mieskiintiöitä. On selvää, että tasa-arvo ei toteudu ihan kaikilla sektoreilla, mutta samalla kun epäkohtia edelleen parannetaan, pitäisi huolehtia myös siitä, että lapsi ei huuhtoudu pesuveden mukana viemäriin. Mikäli jonkinlaisia kiintiöitä julkishallinnossa halutaan ylläpitää, niin vähintäänkin prosentuaalisia raja-arvoja pitäisi muuttaa – esimerkiksi muotoon 20% – 80%. Se takaisi edelleen molemmille sukupuolille edustuksen, mutta ei muotoutuisi ikinä todelliseksi esteeksi. Toimielimiin voitaisiin valita aidosti parhaat ja sopivimmat sukupuolesta riippumatta.
No, miten Hattulassa sitten ratkaistiin perusturvaan liittyvä ongelma? Myönnän ihan avoimesti, että olin mukana sorvaamassa eräänlaista “kiertotieratkaisua”. Pykäliä pitää ehdottomasti noudattaa, mutta mielikuvituksen käyttö ei ole kiellettyä. Itse koen tässä kohden asiantuntemuksen huomattavaksi arvokkaammaksi asiaksi kuin byrokraattisen ja kankean lainsäädännön.
Umpisolmu leikattiin auki sillä tavalla, että Huomisen Hattulan naisedustaja luovutti oman jäsenen paikkansa miehelle. Sellaiselle miehelle, jolla on erittäin todennäköisesti useimpien toimielimen kokousten aikaan lastenhoitovuoro, lääkäriaika, päänsärky tai jokin muu pakottava este. Näin ollen lopulta varajäseneksi valittu naispuolinen Huomisen Hattulan asiantuntija-edustaja täytyy kutsua kokouksiin päätösvaltaiseksi jäseneksi.
In your face – byrokratia. ?