March madness

Alkuun urheiluaiheinen tietokilpailukysymys. Mikä tapahtuma tunnetaan todellisuudessa nimellä “March Madness”? Kerron vastauksen kirjoituksen lopussa. Se kun ei siis kylläkään liity tämän blogin aiheeseen millään tavalla. Valitsemani otsikko tarkoittaa tässä tapauksessa ihan sitä kirjaimellista itseään – hullua maaliskuuta. ?

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo lähes kuukausi. Se on todennäköisesti pidempi tauko kuin koskaan aikaisemmin. Tähän on monta syytä – päällimmäisenä varmasti etäopetukseen siirtyminen. Etäopetus sinällään on toki jo tuttu juttu, mutta minulla oli etukäteen sovittuna lähes kaikkien luokkien kokeet pidettäväksi maaliskuun alkupuoliskolla. Jouduin muuttamaan ne yhtäkkiä etäopetukseen soveltuviksi ja se on tarkoittanut pitkiä iltapuhteita. Nyt pahin koesuma on kuitenkin purettu ja tässä ehtii jo miettimään muitakin asioita.


Oman hullun mausteensa maaliskuuhun on tuonut tulevat kuntavaalit – koska nyt sitten lopulta lienevätkään? Ensin piti vastailla hurjalla kiireellä vaalikonekysymyksiin sekä hoitaa paperibyrokratiaa lopullisesti maaliin, kunnes ykskaks yllättäen ilmoitettiin, että eipä tässä nyt sitten olekaan mikään kiire. Katsellaan tilannetta uudemman kerran toukokuulla.

Itse vaalipäivän siirto ei itseäni isommin liikauta, mutta tässä kohden en silti malta olla puuttumatta erääseen merkittävään valtakunnallisen tason ongelmaan. Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että lukuisat kunnat (ilmeisesti myös Hattula?) jättivät viime viikolla kuntavaalien ehdokaslistat vahvistamatta. Voimassa oleva vaalilaki sanoo täysin yksiselitteisesti, että vahvistaminen olisi pitänyt tehdä 18.3. Vaikka tiedossa on, että vaalit erittäin todennäköisesti siirtyvät, niin silti lopullista siirtopäätöstä ei ole olemassa ja tällaisessa asiassa ei voi ennakoida. Aina – ja kaikissa tilanteissa – pitää noudattaa sillä hetkellä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Vai saanko minäkin jatkossa ajaa ylinopeutta moottoritiellä, jos tiedän, että seuraavana päivänä sinne ollaan vaihtamassa kesärajoitukset?

Syyttävä sormi osoittaa tässä asiassa hyvin vahvasti oikeusministeriöön, joka julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ohjeisti kuntia käyttämään asiassa omaa harkintaa. Eli siis todellako Suomen oikeusministeriö voi kehottaa kunnallisia viranhaltijoita ja päättäjiä harkitsemaan noudattavatko he lakia vai eivät? Ilmeisesti voi. Huhheijaa sentään. On tämä todellakin hullu maa – ja hullu maaliskuu.


Raapaistaan nyt lopuksi vähän paikallispolitiikkaakin. Myös sillä puolella maaliskuu on ollut yhtä hullunmyllyä – toki täsmälleen sitä samaa kuin viimeiset kolme tai neljä kuukautta. Ylen toimittaja(t) kaivelee kunnan asioita ja rasittaa etenkin viranhaltijakoneistoa jatkuvilla yhteydenotoilla ja tietopyynnöillä. Klikkiotsikoita koitetaan kaivaa vaikka väkisin. Itse olisin toivonut, että katse voitaisiin jo kääntää eteenpäin ja keskittyä pääasiaan – kunnan kehittämiseen. Vaikeaahan se kuitenkin on, jos kaikki aika kuluu menneisyyteen liittyvien asioiden selvittämisessä.

Kuin kirsikkana kakun päällä elinvoimalautakunta tulee saamaan eteensä oikaisuvaatimukset case rakennusvalvonnassa päätettyihin kahden henkilön irtisanomisiin liittyen. Sinällään se on tietysti ihan odotettua. Ongelmalliseksi asian tekee se, että omasta mielestäni oikaisuvaatimuksissa pystytään esittämään yksi selkeähkö muotovirhe ja monta muutakin kyseenalaista seikkaa. Tämä homma ei ole nyt kunnan näkökulmasta ollenkaan vahvoissa kantimissa. Kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, itse olisin pysyttäytynyt virasta pidättämisessä ja antanut poliisin tutkia mahdollisia virkarikoksia. Se olisi toki edelleen mahdollista, perua irtisanomispäätös ja korvata se virasta pidättämisellä. Pahoin kuitenkin pelkään, että sapelien kalistelu jatkuu ja homma menee näillä spekseillä päätyyn asti.

Hattulan kunnalla on jo nyt pari keskeneräistä casea meneillään käräjäoikeudessa ja tämän rakennusvalvonnan osalta ollaan siis vasta lähtökuopissa. Välillä tuntuu, että paikallispolitiikkaa järkevämpiäkin harrastuksia löytyisi hyvin helposti.


Että tällainen maaliskuu tällä kertaa. Jospa huhtikuu toisi edes vähän seesteisyyttä tullessaan ja päästäisiin kaikilta osin lähemmäksi normaalia arkea? Toki maaliskuutakin on vielä yli viikko jäljellä, joten koitetaan nyt selvitä ensin siitä hengissä. ?

PS. Niin se “March Madness”. Sehän on tietysti USA:n yliopistokoripallokauden loppuhuipentuma. Ihan rekisteröity tuotemerkki. Reilussa parissa viikossa 68 joukkueesta seulotaan lopulliset kauden parhaat yksinkertaisella paras yhdestä järjestelmällä. Nimensä mukaisesti – melkoisen hullua hommaa sekin on. ?