Sukupolvien välinen kuilu. Tämä fraasi osoittautui jälleen kerran todeksi viikko sitten pidetyssä valtuuston kokouksessa. Toivoin hartaasti, että minun ei tarvitsisi kirjoittaa tästä aiheesta, mutta tässä sitä nyt taas ollaan. 😐
Hattulan ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyi kahden kouluohjaajan työpanoksen suuruinen resurssileikkaus. Mikäli kaikille lukijoille ei ole selvää, kouluohjaajat tekevät pääsääntöisesti töitä nimenomaan eniten tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa. Kyseessä on resurssi, joka yhdessä erityisopettajien ja oppilashuollon kanssa huolehtii syrjäytymisvaarassa olevista lapsista ja nuorista – siitä, että heidän opintonsa etenevät ja sitä kautta he pysyvät kiinni yhteiskunnassa.
Hattulassa on yhteensä parisenkymmentä kouluohjaajaa, joista merkittävä osa (30-40%) toimii tietyille yksittäisille oppilaille nimettyinä henkilökohtaisina avustajina. Heitä ei voi siis mitenkään leikata pois. Jos lopuista reilusta kymmenestä “vapaasta” henkilötyövuodesta poistetaan kaksi, kyseessä on massiivinen vähennys. Ja tämä leikkaus kohdistuu nimenomaan sellaisiin oppilaisiin, jotka eivät ole oikeutettuja “raskaisiin” lain turvaamiin tukitoimiin – vaan ovat syrjäytymisvaarassa esimerkiksi sosiaalisten ongelmien tai lievien oppimisvaikeuksien vuoksi.
Esitin talousarviokäsittelyn yhteydessä, että kouluohjaajien määrää ei olisi kategorisesti leikattu vaan sen sijaan säästöjä olisi yritetty löytää sisäisesti toimintaa ja prosesseja kehittämällä. Esitykseni kaatui äänin 16-19. Tarkemmat äänestystulokset löytyvät täältä (”ei” tarkoittaa kouluohjaajien säilyttämistä).
Kun äänestysjakaumaa hieman avataan, niin havaitaan, että alle 45-vuotiaiden valtuutettujen joukossa kouluohjaajia puolusti seitsemän valtuutettua ja leikkauksen kannalla oli ainoastaan kaksi. Yli 65-vuotiaiden valtuutettujen kohdalla tilanne oli täysin päinvastainen – yksi kannatti esitystäni ja kuusi valtuutettua vastusti.
Helposti voisi sortua ajattelemaan, että ikäkysymyksen sijaan tässä on nyt kyse nuorten valtuutettujen “oman edun tavoittelusta”. Näin asia ei kuitenkaan ole missään tapauksessa. Kouluohjaajien puolesta äänestäneissä on niin lapsettomia, alle kouluikäisten lasten vanhempia kuin jo peruskoulunsa päättäneiden nuorten vanhempia. Huomionarvoista on myös se, että opetusalalla tällä hetkellä toimivista kuudesta valtuutetusta viisi ei olisi leikannut kouluohjaajien määrää – ainoastaan yksi oli valmis leikkaukseen.
Omasta mielestäni tärkein yhdistävä tekijä kouluohjaajien puolustajissa ei ole kuitenkaan ikä eikä ammatti – vaan ymmärrys kulttuurillisesta muutoksesta ja koululaitoksen nykytilasta. Valtaosalta vanhempaa kaartia on selkeästi mennyt ohi se, että nykyään ei enää istuta pulpetissa pänttäämässä kasvien latinankielisiä nimiä karttakepin ja korvatillikan pelossa. Nykynuori jättäytyy hyvin helposti sivuun yhteiskunnasta, jos häntä ei kohdata yksilönä.
Kaikkien Suomen kuntien – myös Hattulan – pitäisi olla äärimmäisen huolissaan omien nuortensa syrjäytymisestä. Ai miksi? Siksi, että syrjäytyneet, koulunsa keskeyttäneet tai rimaa hipoen läpäisseet nuoret jäävät usein asumaan kotikuntansa tuttuihin ympyröihin. On suuri riski, että kouluaikaisen syrjäytymisen jatkumona seuraa pitkäaikaistyöttömyys ja sitä kautta yhteiskunnan tukiverkkoa tarvitaan pitkälle aikuisuuteen – jopa läpi koko elämän.
Vaikka ei välitettäisi inhimillisestä tragediasta lainkaan, niin kunnan näkökulmasta tällaiset henkilöt ovat erittäin suuri kustannuserä. He sitovat sosiaalipuolen henkilöstöä ja aiheuttavat jopa ihan suoria maksuvelvoitteita. Pitkässä juoksussa syrjäytyneet nuoret ovat siis juuri se ryhmä, johon ennaltaehkäiseviä toimia pitäisi ehdottomasti kohdentaa.
—
Matematiikkavaroitus. 😀
Yksi pitkäaikaistyötön maksaa Hattulalle vuoden työttömyyden jälkeen n. 400e/kk eli vajaat 5000 euroa vuodessa. Kolmen vuoden työttömyyden kohdalla kunnan osuus nousee entisestään ja se on jo luokkaa 7000 e/vuosi.
Mietitäänpä. Jos syrjäytynyt nuori on 5 vuotta työttömänä, hän maksaa kunnalle siinä ajassa pelkästään suorina työttömyysmaksuina noin 24 000 euroa. Jos työttömyys kestää 10 vuotta, hinta nousee liki 60 000 euroon. Kun tähän yhdistetään kaikki muut kunnan tarjoamat palvelut ja tukitoimet, niin voidaan turvallisesti sanoa, että keskiverto syrjäytynyt nuori maksaa kunnalle täysin minimissäänkin 50 000 – 100 000 euroa. Tämä on hyvin varovainen arvio – esimerkiksi THL:n tutkimuksessa arvioitiin, että jokainen peruskoulun varaan jäävä nuori maksaa yhteiskunnalle 370 000 euroa enemmän kuin koulutuksen hankkinut nuori.
Kouluohjaajan palkka sivukuluineen on noin 30 000 euroa vuodessa. Yksi kouluohjaaja läpi peruskoulun yhdeksän vuotta maksaa siis 270 000 euroa. Mikäli ohjaajan tuen avulla onnistutaan saattelemaan 10 potentiaalista riskinuorta kunniallisesti toiselle asteelle ja tätä kautta syrjäytymisiltä vältytään, on hän takuuvarmasti palkkansa ansainnut. Yksikin syrjäytynyt nuori voi nimittäin maksaa kunnalle tuon verran.
Matematiikkaosio päättyy. 😀
—
Tätä tarkoittaa ennaltaehkäisy. Toivottavasti ensi kevään vaaleissa valtuustoon valitaan enemmän henkilöitä, jotka ymmärtävät mitä kyseinen sana tarkoittaa.