Päättyneen kuukauden aikana Hattulan politiikassa ei ole ollut juurikaan julkisesti kerrottavaa, joten siitä syystä tämä minun bloginikin on elänyt melkoista hiljaiseloa. Julkinen hiljaisuus ei kuitenkaan tarkoita, että mitään merkittävää ei tapahdu. Taustalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan hyvin paljonkin erilaisia asioita.
Talouden tasapainottaminen
Talouden tasapainottamisessa on päästy jo siihen pisteeseen, että julkinen debatti odottaa ihan nurkan takana. Tasapainottamistoimikunta on antanut oman välilausuntonsa, kunnanhallitus kävi viikko sitten alustavaa keskustelua ensi vuoden talousarviosta ja ensi viikolla varsinainen budjettiesitys on julkinen. Silloin siis myös nähdään ne toimenpiteet, joilla talouden suuntaa aiotaan ensi vuonna (ja vuosina 2022-23) korjata.
Puolentoista viikon päästä – marraskuun 11. päivänä – odottaa valtuuston kokous, jossa sitten lopullisesti joko naulataan tai vaihtoehtoisesti lakaistaan maton alle esitetyt toimenpiteet ensi vuoden osalta. Nähtäväksi jää, miten ensi kevään vaalit vaikuttavat päätöksentekoon. Itse olen valmis tekemään vastuullisia päätöksiä. Mitä se tässä tapauksessa tarkoittaa, selviää myöhemmin – kunhan ensin nähdään mitä kunnanjohtaja ja -hallitus loppujen lopuksi esittävät valtuustolle.
Organisaatiouudistus
Myös organisaatiouudistuksen juna puksuttaa jatkuvasti eteenpäin. Uusi hyvinvointijohtaja on ollut virassaan pari viikkoa ja tuore elinvoimajohtaja aloittaa käsittääkseni huomenna. Menneellä viikolla hyvinvointilautakunta siirsi myös kaksi ex-toimialajohtajaa uusiin virkoihin.
Tässä(kään) asiassa kaikki ei ole kuitenkaan mennyt niin sujuvasti kuin ulospäin näyttää. Suorittavaa porrasta syytetään usein muutosvastarinnasta, mutta nyt kun muutokset kohdistuvat johtoportaaseen, niin vastarinta on kyllä ollut aivan eri sfääreissä. Taustalla on esiintynyt todella kovaa vääntöä, itkua ja hammasten kiristelyä. On mm. keksitty kaikenlaisia tekosyitä miksi uudistusta ei voida viedä eteenpäin ja koitettu rakentaa pienen piirin kesken jos jonkinlaisia hallintohimmeleitä. Sellaisia, jotka eivät millään tavoin vastaa valtuuston päättämää organisaatiomallia.
Osin edellä mainituista syistä rehtorien virkasiirot jäivät tällä viikolla tekemättä. En myöskään pidä ollenkaan mahdottomana, että jo tehdyt päätökset poikivat vielä lisää valituksia hallinto-oikeuteen. Sinällään päätöksenteon hidastaminen ja / tai valittaminen ei toki ole mikään iso ongelma. Ainakin minun nähdäkseni valinnat ja siirrot on viety toistaiseksi läpi juuri niin kuin ne pitää viedä eikä valituksille ole minkäänlaista pohjaa. Eli jos jonkun tuska helpottaa valittamalla, niin siitä sitten vaan.
Samalla tämä suhmurointi ja taustapeli kuvaa hyvin myös niitä toimintakulttuurillisia ongelmia, joiden vuoksi Hattula on ollut toistuvasti otsikoissa. Osalla viranhaltijoista on täysin vääristynyt käsitys siitä kuka tätä palettia johtaa. Jos luottamushenkilöiden tekemät päätökset eivät ole heidän mielensä mukaisia, niin sitten käännetään jokainen mahdollinen kivi toimeenpanon hidastamiseksi ja porsaanreikien löytämiseksi.
Toistaiseksi olen kuitenkin ollut positiivisesti yllättynyt siitä suoraselkäisyydestä, joka on onnistuttu säilyttämään. Valtuuston päätöstä on kunnioitettu ja organisaatiota on rakennettu nimenomaan organisaation ehdoilla – ei yksittäisten henkilöiden toiveiden perusteella. Näin sen pitääkin mennä. Toivottavasti sama draivi kantaa maaliin saakka. ?
Kouluhanke
Ainoa merkityksellinen julkisuudessakin esiintynyt asia lokakuussa oli kuun alussa valtuustossa käsitelty koulurakentamisen hankesuunnitelma. Kuten tässä kirjoituksessa esitin, olen jälleen kerran todella pettynyt tapaan, jolla näin suurta projektia on viety eteenpäin “salaa” valtuustolta. Olen myös pettynyt hankesuunnitelman sisältöön ja siinä esitetyyn ratkaisumalliin.
Esityksen palauttaminen valmisteluun tai muu hidastelu ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi päätösesityksen muokkaaminen valtuustossa. Sekin oli tehtävä tarkasti harkiten, jotta muutosesityksellä olisi oikeasti realistinen mahdollisuus tulla hyväksytyksi. Päädyin esittämään kahta lisäystä:
1) Suunnitteluvaiheessa tulee varmistua siitä, että 1960-luvulla rakennettujen yhteiskoulun luokkatilojen käytöstä luovutaan vaiheen 1 valmistumisen jälkeen.
2) Vaiheen 1 laajuus voi ylittää hankesuunnitelmassa esitetyn enimmäismäärän 1100 m2, mikäli alkuperäinen kustannusarvio ei merkittävästi ylity.
Ensimmäisellä lisäyksellä halusin varmistaa sen, että vanhimpien osien käyttö loppuu kokonaan ja ne voidaan sinetöidä pysyvästi. Tällöin taloteknisillä ratkaisuilla on mahdollista hakea parannusta myös jäljelle jäävien osien ilmanlaatuun. Toisen lisäyksen tarkoituksena oli huolehtia siitä, että tiloja rakennetaan “maksimimäärä”. Jos tilaelementit näyttävät tulevan odotettua halvemmiksi, niin silloin projektin laajuutta on mahdollisuutta lisätä. Eli ei siis pyritä kustannusarvion alittamiseen vaan maksimaalisen kokoiseen uudisrakennukseen.
Pitkän ja vaiherikkaan keskustelun (tallenne nähtävissä täällä) jälkeen sain muutosesitykseni lopulta läpi hyvin selkeällä äänestystuloksella. Vaikutti siltä, että aika moni muukin oli pettynyt asian valmisteluun. Kokonaisuutena tehtyä päätöstä voi sanoa – jos ei hyväksi – niin ainakin siedettäväksi. Noiden kahden muutoksen lisäksi alkuperäisessä päätösesityksessähän esitettiin rakennustavaksi tilaelementtejä ja sitä kautta vaihe 1 pitäisi olla valmis jo vuoden kuluttua. Jos siis tätä valtuuston päätöstä todella noudatetaan, niin ensi vuonna tähän aikaan yläkoulun sisäilmaongelmat saattavat olla huomattavasti nykyistä paremmin hallussa. En kuitenkaan lähde luottamaan siihen sokeasti enkä kehota muitakaan tekemään niin. Vuodet Hattulassa ovat opettaneet realismia – uskon kun näen. 😐
Jonkinlaisena loppukevennyksenä edellä mainittuun valtuuston kokoukseen liittyen voisi vielä todeta, että enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut, että osallistun vuonna 2020 viralliseen päätöksentekoon etänä oman kodin keittiön pöydän äärestä. Valtuustokauden alussa kun kinasteltiin siitä pitäisikö valtuuston kokoukset ylipäätään videoida ja streamata verkossa. Ja nyt siis tosiaan nettiyleisö pääsi seuraamaan livenä paitsi valtuuston kokousta, niin myös minua keittiössä. Vaikka maailmanlaajuiden pandemia on äärimmäisen ikävä ja yhteiskuntaa vahingoittava asia, niin silti on pakko myöntää, että “pakko” on hyvä motivaattori, mitä teknologiseen kehitykseen tulee. 🙂