Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa vielä yksi kirjoitus kesäkuun valtuuston tapahtumiin liittyen. Siitä olisi kuitenkin tullut sisällöltään puhdas valitusvirsi, sillä käsiteltävinä aiheina olisivat olleet viime vuoden tilinpäätös ja henkilöstöraportti. Ei liene kovin yllättävää, että kummankaan paperin sisältö ei anna juurikaan aihetta hymyilylle.
No, sitten kävi niin, että kanssavaltuutettu Tuomas Niemisen ansiokas mielipidekirjoitus kuntamme tilanteeseen liittyen (8.7. Hattulaan.fi) laittoi minut ajattelemaan ja muuttamaan suunnitelmia. Vaikka Tuomaksen kirjoitus sisältää kritiikkiä, se on kirjoitettu kuitenkin positiivisessa ja rakentavassa hengessä. Minäkään en pidä itseäni valittajaihmisenä enkä missään tapauksessa myöskään halua profiloitua sellaiseksi. Lähdin politiikkaan mukaan, jotta saisimme rakennettua parempaa Hattulaa. Ja se ei synny pelkästään valittamalla – tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä. Puhutaan siis tässä kirjoituksessa hieman kyseisestä käsitteestä ja sen toteutumisesta Hattulassa.
Ratkaisukeskeisyys ei missään tapauksessa tarkoita vaikenemista. Asioista ja erityisesti ongelmista pitää puhua avoimesti, se on oleellinen osa ratkaisujen löytymisen tiellä. Vain tiedostamalla ja tunnistamalla epäkohdat niihin voidaan tehdä parannusehdotuksia.
Otetaan esimerkiksi tuo alussa mainitsemani henkilöstöraportti, jossa ongelmia ei tarvitse isommin alleviivata – ne hyppäävät kyllä jokaisen raporttia lukevan silmille. Henkilökunnan sairauspoissaolojen määrä on aivan valtava, huomattavasti suurempi kuin kunta-alalla keskimäärin. Tämän lisäksi myös vakituisen henkilöstön “vapaaehtoinen” vaihtuvuus (=muu kuin eläköityminen) on erittäin korkealla tasolla. Oman tulkintani mukaan molemmat epäkohdat ovat seurausta jonkinlaisesta henkilöstön ”pahoinvoinnista”. Tämä taas aiheuttaa sekä taloudellisia että toiminnallisia haasteita ja sitä kautta asia näkyy kaikkien kuntalaisten arjessa.
No niin, pääasia eli ongelma on löydetty ja seuraavaksi pitäisi sitten siirtyä ratkaisun pariin. Paino sanalla pitäisi, koska tämä on siinä mielessä poikkeuksellinen epäkohta, että se koskettaa minua paitsi kuntalaisena ja luottamushenkilönä, niin myös työntekijänä. Kolmoisroolista johtuen minä en halua (enkä kaikilta osin edes voi) sanoa ääneen omia ratkaisuehdotuksiani. Minulla on toki omat näkemykseni, mutta katsontakulmani ei välttämättä ole kaikilta osin täysin objektiivinen. Ja vaikka olisikin, niin viimeistään lojaliteettivelvoite estää minua puhumasta organisaation sisäisestä dynamiikasta julkisesti. Onneksi tätä ongelmaa ratkomaan löytyy yli 30 sellaista valtuutettua, jotka eivät ole kunnan palveluksessa. Heidän pitäisi pystyä katsomaan asiaa ulkopuolelta ja sitä kautta löytää toteuttamiskelpoisia ratkaisuvaihtoehtoja yhdessä viranhaltijajohdon kanssa. Voivottelun ja sivustakatsomisen sijasta toivomuslistalla on nyt todellakin sitä aitoa ratkaisukeskeisyyttä.
Kuten kaikki varmaankin huomasivat, edellisen esimerkin osalta oma ratkaisukeskeisyyteni jäi hieman torsoksi. 😀 Minäkin haluan vielä päästä ääneen, joten jatketaan asian parissa ja mietitään seuraavaksi Hattulan ongelmia isoimmassa mahdollisessa perspektiivissä. Henkilöstöongelmat ovat toki nekin merkittäviä, mutta oman näkemykseni mukaan kuntamme ”the ongelmat” eli kaikista merkityksellisimmät epäkohdat voidaan tiivistää kahteen lauseeseen.
1) Talous ei ole tasapainossa, tuloja pitää kasvattaa ja / tai menoja pienentää
2) Väestö ikääntyy nopeasti ja siksi tarvitaan työikäistä tulomuuttoa
Siinä ongelmat, missä ratkaisut? No, nyt voin vihdoinkin röyhistää rintaani ja todeta, että on niitä tässä menneiden kahden vuoden aikana kyllä yritetty tarjota. Ykköskohtaan liittyen minä olen esittänyt valtuustolle mm. veroprosenttien nostamista (kahtena syksynä), perusopetuksen hallintomallin uudelleenorganisointia ja nyt viimeisimpänä kokouspalkkioiden pienentämistä. Kakkoskohdan ratkaisemiseksi olen esittänyt ainakin lisäresurssien kohdentamista perusopetukseen. Olen siis ihan virallisesti yrittänyt a) lisätä kunnan tuloja, b) pienentää kunnan menoja ja c) lisätä kunnan vetovoimaa peruspalveluja parantamalla. Silti jokainen edellä mainittu esitys on kaatunut selkein luvuin. Ymmärrän hyvin sen, että kaikki ehdotukset eivät ole miellyttäneet kaikkia, mutta eipä vastaavia esityksiä ole tähän mennessä jonoksi asti ollut. Ihmettelen suuresti kuinka monilla valtuutetuilla on varaa sanoa kerta toisensa jälkeen ”ei”, vaikka samalla hekin sisimmässään tietävät, että jotain tarttis kuitenkin tehdä. Missä on näiden päättäjien ratkaisukeskeisyys ja vaihtoehdot ongelmien ratkaisemiseksi?
Niin, todellisuudessa ainoa konkreettinen esitykseni, joka on saanut ylipäätään minkäänlaista vastakaikua koski omakotitaloalueen pysäköintiongelmaa. Pitkällisen jauhamisen ja vatuloinnin jälkeen kyseisen asian päätöstekstissä lopulta todettiin, että liikennemerkkien muutostyö toteutetaan keväällä 2019. Arvaatte varmaan lopputuloksen. Kevät tuli, lumi suli, liikennemerkit sanoi puli puli – vai miten se laulu taas menikään. Ei ole näkynyt, ei.
Do you see the problem(s) here? Ole tässä nyt sitten ratkaisukeskeinen ja kehitä Hattulaa, kun a) luottamushenkilöiden enemmistö vastustaa kaikkia muutoksia ja b) pientenkin ideoiden toteutuskyky ja -halukkuus viranhaltijoiden puolelta ovat täysin nollatasolla. Olisiko jossain jonkinlainen viisasten kivi, jolla ihmiset saataisiin vetämään tätä kivirekeä edes suunnilleen samaan suuntaan? Ikävä kyllä minkäänlaisesta ratkaisukeskeisyydestä on ihan turha puhua niin kauan kuin kunnan sisäisessä toimintakulttuurissa ei tapahdu todella merkittäviä muutoksia.