Hallintosääntö kuullostaa helposti pelkästään byrokratian isolta ja kauniilta kukkaselta, mutta tosiasiassa sen kautta vaikutetaan hyvin moniin eri asioihin. Hallintosäännössä listataan mm. erilaisia vastuualueita ja toimivaltoja, jotta jokaisen yksityiskohdan edessä ei tarvitsisi pysähtyä miettimään kuka asian hoitaa ja millä tavalla. Sieltä löytyy myös tuo aiemmassa kirjoituksessani esiin nostama viranhaltijan hankintaraja, jota sivistysjohtaja ei siis kesäkuun alun päätöksessään noudattanut.
Hattulan hallintosääntö uudistettiin kokonaisuudessaan vuonna 2017 ja tällä kertaa pohjaesityksen muutokset sisälsivät lähinnä “pakollisia” uudelleenjärjestelyjä mm. siitä syystä, että hallintojohtajan virka lakkautettiin viime vuonna. Sen lisäksi menneiden kahden vuoden aikana on havaittu muutamia selkeitä epäkohtia, joiden takia on jouduttu tekemään turhia päätöksiä tai veivaamaan samaa asiaa toimielimestä toiseen. Pääsääntöisesti muutokset olivat siis ihan rutiininomaisia ja toimintaa sujuvoittavia. Itselläni oli kuitenkin pohjaesityksen lisäksi myös kolme omaa muutosesitystä hallintosääntöön.
1) Luottamushenkilöiden palkkioiden leikkaaminen
‘
Talouden tasapainottamiskeskustelun yhteydessä nostin esille sen, että jos ja kun henkilöstö joutuu joka tapauksessa “maksumieheksi”, niin olisi vähintäänkin kohtuullista, että luottamushenkilöt näyttäisivät esimerkkiä ja osallistuisivat myös omalla panoksellaan talkoisiin. Nyt hallintosäännön käsittelyn myötä tarjoutui mahdollisuus tehdä kertaluontoisen leikkauksen sijasta pysyväisluonteista säästöä ruuvaamalla luottamushenkilöiden palkkioita pykälän verran alaspäin.
Tällä hetkellä Hattulan kokouspalkkiot ovat 10 000 asukkaan kuntien kokoluokassa hieman keskiarvon yläpuolella. Valtuuston ja hallituksen kokouksista maksetaan 85 euroa ja lautakuntien kokouksista 65 euroa. Ne eivät ole mitään “törkeän” suuria summia, esimerkiksi Orivedellä ja Muuramessa vastaavat palkkiot ovat 120 ja 90 euroa. Toisessa ääripäässä ovat sitten esimerkiksi Somero (55 ja 45 euroa) sekä Masku (60 ja 50 euroa). Vaihteluväli kuntien kesken on siis todella suuri eikä valittuihin palkkiosummiin ole mitään selkeää selittävää tekijää.
No, minun esitykseni oli, että luottamushenkilöiden palkkioihin tehdään n. 15% leikkaus läpi linjan. Tämän jälkeen kokouspalkkiot olisivat himpun verran tämän kuntakokoluokan keskiarvon alapuolella – 70 ja 55 euroa. Lisäksi leikkaus koskisi myös vaalitoimitsijoiden palkkioita vastaavalla prosenttiosuudella. Näillä toimenpiteillä kunta säästäisi luottamushenkilöiden palkkioiden kautta noin 15 000 euroa vuodessa.
Esitykseni sai keskustelun aikana osakseen niin kannatusta kuin vastustusta. Varsinkin vaalilautakuntiin kohdistuvaa leikkausta kritisoitiin, koska sen ajateltiin vaikeuttavan tarvittavien toimitsijoiden löytämistä. Ymmärrän näkemyksen, mutta en ole täysin samaa mieltä. Lukuisissa muissa kunnissa vapaaehtoisia löytyy kerta toisensa jälkeen huolimatta selvästi pienemmistä palkkioista. Lisäksi meillä joudutaan jossain vaiheessa varmasti tarkastelemaan myös vaalipaikkojen lukumäärää. Mahdollisen toimipisteiden vähennyksen myötä tarvittavien toimitsijoiden määrä pienenee.
Kokouspalkkioiden leikkaamisen vastustamiselle minulta ei heru minkäänlaista ymmärrystä tai sympatiaa. Kaikille pitäisi olla selvää, että paikallispolitiikkaa ei tehdä rahasta vaan rakkaudesta lajiin. Toisin sanoen siitä yksinkertaisesta syystä, että tavoitteena on tehdä kotikunnasta entistä parempi paikka asua ja elää. Mikäli palkkioita leikattaisiin 10-15 euroa (ja otetaan huomioon verotuksen sekä puolueen syömät osuudet), niin totuus on se, että kokousta kohden puhutaan ainoastaan muutaman euron menetyksestä. Keskimääräisellä luottamushenkilöllä kokouksia voisi kertyä tuollainen parikymmentä vuodessa (valtuusto + lautakunta), joten henkilökohtainen rahallinen tappio jää vuositasolla alle sataan euroon. Mikäli toisessa vaakakupissa on hankalassa taloustilanteessa edestä esimerkillä johtaminen ja tuo mainittu 15 000 euroa “ylimääräistä” rahaa kunnan kehittämiseen, niin oma valintani on selvä.
Saavutetulle säästölle löytyy varmasti hyvä käyttökohteita – sitä voisi harkita käytettäväksi esimerkiksi Tohmajärven tapaan siten, että jokaisella valtuutetulla on oma pieni “budjettinsa”, jota voi käyttää haluamallaan tavalla kuntalaisten hyväksi (lisätietoa esimerkiksi täällä). Eihän 15 000 euroa tietenkään yksinään riittäisi tämäntyyppisen strategian toteuttamiseen, mutta olisi se jonkinlainen pesämuna ja lisäksi sitä kautta leikattu raha palautuisi kuitenkin valtuutettujen omaan käyttöön.
No, ikävä kyllä Tohmajärven esimerkkiä ei kannata tässä yhteydessä enempää spekuloida. Palkkioita kun ei leikata. Äänestystulos oli melko selkeä 22-11. Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa saavutetuista eduista ja pienistäkin “hillotolpista”, mutta jätetään nyt sanomatta. Jokainen voi halutessaan täältä tarkistaa miten se oma valtuutettu tässä asiassa äänesti (ei = palkkioiden leikkaaminen). Päätös oli selkeästi henkilökohtainen ja puoluerajat eivät paljoa merkinneet, mutta jos nyt jonkinlaisen jakolinjan haluaa etsiä, niin nopeasti vilkaistuna alle 45-vuotiaiden valtuutettujen osalta äänestystulos oli 5-1 (+1 tyhjä) leikkaamisen puolesta. Nuorissa on tulevaisuus. ?
2) Tuntikehyspäätöksen siirtäminen sivistysjohtajalta lautakunnalle
Jos ei ymmärrystä ja sympatiaa herunut heille, jotka äänestivät nykyisen palkkiotason puolesta, niin vielä vähemmän sitä on tarjolla niille 18 valtuutetulle, jotka halusivat säilyttää tuntikehyksen sivistysjohtajan päätösvallan alla.
Kyse on siis sivistystoimen suurimmasta yksittäisestä asiasta vuositasolla, siitä kuinka paljon resurssia perusopetuksen oppitunteihin käytetään. Lähes kaikki valtuutetut ovat yksimielisiä siitä, että Hattulassa virkamiehillä on liikaa valtaa. Nyt esitykseni tarjosi mahdollisuuden kaventaa sitä edes symbolisesti. Päätösvallan siirtämisen käytännön merkitys olisi toki hyvin vähäinen, koska käytännössä raamit luodaan jo käyttösuunnitelman hyväksynnän yhteydessä ja lautakunnan päätöksenäkin esitys tulisi tietenkin edelleen sivistysjohtajalta. Lähinnä kyse on siitä, että tuntikehyksessä puhutaan sen kokoluokan päätöksestä, että se kuuluu lautakunnalle – jo pelkästään kustannusvaikutuksensa puolesta.
Lisäksi tänä keväänä nähtiin surullinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos päätösvalta on yksittäisellä viranhaltijalla. Kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kertonut, kuntamme sivistysjohtaja päätti tänä vuonna venyttää tuntikehyspäätöksen tekoa tolkuttoman pitkälle kevääseen. Se taas vaikutti moniin asioihin ja hankaloitti mm. seuraavan lukuvuoden suunnittelua merkittävästi. Ikävä tosiasia on se, että mikään mahti maailmassa ei voi pakottaa viranhaltijaa tekemään päätöstä ajoissa, jos valta asian suhteen on hänelle kertaalleen luovutettu. Mikäli päätösvalta olisi lautakunnalla, niin he voisivat kertoa, että asia päätetään tiettynä päivänä. Piste. Ainakin minusta on hieman kornia, että sivistystoimesta vastaavat luottamushenkilöt joutuvat levittelemään käsiä, kun heiltä tiedustellaan miksi Hattulassa ei vielä kesäloman korvillakaan ole tietoa tulevan lukuvuoden asioista.
Jostain syystä – ehkä juuri edellämainituista asioista johtuen – suurimmassa osassa Suomen kuntia tuntikehyspäätös kuuluu asianomaisen lautakunnan päätettäväksi. Ja myös Hattulassa asia oli näin ennen vuoden 2017 hallintosääntöuudistusta. Nytkin kaikki asiaan hieman enemmän perehtyneet valtuutetut eli esimerkiksi sivistyslautakunnan paikalla olleet jäsenet (4 kpl) olisivat halunneet siirtää päätöksen itselleen. Mutta demokratia on tällaista, äänin 18-16 päätösvalta pysyy sivistysjohtajalla. Jatkossakin täytyy siis laittaa sormet ristiin ja toivoa, että tämän kevään kaltainen katastrofi ei toistu. En voi kuin ihmetellä mitkä ovat ne perusteet, jotka joidenkin valtuutettujen mielestä puolsivat päätösvallan säilyttämistä nykyisellään. Kun kuitenkin moni näistä “väärin” äänestäneistä on keskusteluissa ehdottomasti sitä mieltä, että valtaa ja vastuuta tulisi siirtää enenevässä määrin lautakunnille.
Jälleen kerran – voit halutessasi katsoa täältä kummissa riveissä oma valtuutettusi seisoi (ei = päätöksen siirto lautakunnalle). Ja jälleen kerran, jos jakolinja asetetaan 45 ikävuoteen, niin tulos nuorten puolella on 5-2 muutosesitykseni hyväksi. Itse itseäni toistaen – nuorissa on tulevaisuus. 😀
3) Parlamentaarisen elinvoimajaoston mahdollistaminen
Kolmas esitykseni koski sellaista toimielintä kuin elinvoimajaostoa ja sen jäsenmäärää. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja on halunnut lisätä yhteistyötä yli puoluerajojen (peukku ylös siitä!) ja sen seurauksena mm. kunnanhallituksen nimittämässä elinvoimajaostossa oli alkujaan tarkoituksena olla edustaja kaikista valtuustoryhmistä. Uusi, uljas hallintosääntö kuitenkin rajasi tämän toimielimen jäsenmääräksi 3-5 ja ikävä kyllä Hattulassa on kuusi valtuustoryhmää. Ensimmäisellä kaksivuotiskaudella kärsijän roolissa oli oma vihreä ryhmäni ja nyt edustaja puuttuu sitten puolestaan vasemmistoliitolta.
Esitin siis yksinkertaista muutosta, jonka mukaan elinvoimajaoston jäsenmäärä kirjataan jatkossa muotoon 3-7. Näin ollen seuraava kunnanhallitus voi halutessaan rakentaa aidon parlamentaarisen toimielimen. Tai sitten jotain ihan muuta. Mutta pääasia on se, että hallintosääntö ei tätä asiaa rajoita. Tämä kosmeettinen ja kaikkia osapuolia hyödyttävä esitykseni ei sentään kaatunut eikä edes vaatinut äänestystä vaan muutos taputeltiin yksimielisesti läpi. Jostain syystä se ei kuitenkaan herättänyt itsessäni kovinkaan paljon riemunkiljahduksia. Huomattavasti tärkeämmät asiat jäivät toteutumatta.
Omien muutosesitysteni lisäksi pöydälle nostettiin myös pari muuta hallintosäännön kohtaa. Luottamustehtävän hoidosta aiheutuvan lastenhoidon korvauskaton kasvattaminen muutamalla eurolla per tunti meni niukasti läpi äänin 18-16. Ilmeisesti tässäkin kohtaa aika monella oli se ajattelumalli, että koska minulle ei asiasta ole hyötyä, eivät muutkaan saa nauttia “paremmasta” edusta. Itse näen asian niin, että nuoria (ja sitä kautta pikkulapsiarkea eläviä) valtuutettuja tarvitaan ehdottomasti lisää ja tämä on naurettavan pieni kädenojennus siihen suuntaan.
Toinen esitys oli perin kummallinen, koska siinä haluttiin kasvattaa viranhaltijoiden valtaa tai oikeammin pitää hankintaraja 60 000 eurossa, kun pohjaesityksen mukaan sitä oltiin pienentämässä 30 000 euroon. No, se sentään kaatui murskalukemin 31-3, mikä siis alleviivaa näkemystäni siitä, että viranhaltijoiden valtaa halutaan todellakin tällä hetkellä kaventaa. Kuten todettua, se taas on ilmiselvässä ristiriidassa tuon esittämäni tuntikehyspäätöksen kanssa. Missä logiikka? – ei pysty pieni mieli kaikkea ymmärtämään. Mutta toisaalta täytyy muistaa, että nyt puhutaan politiikasta, jossa logiikalla ja järjellä on turhan usein häviävän pieni painoarvo. 😐