Edelliset kaksi kirjoitustani (tämä ja tämä) käsittelivät perusopetuksen tuntikehykseen suunniteltuja leikkauksia. Sittemmin on kuitenkin mm. henkilöstölle tiedotettu, että kyseisistä leikkauksista on luovuttu ja itse asiassa suunnitelma on kääntynyt jopa päälaelleen – Lepaa säilyy kolmiopettajaisena ja yläkoulun opetusryhmien määrää ja sitä kautta tuntikehystä onkin ilmeisesti yhtäkkiä tarkoitus lisätä nykyiseen verrattuna?
Opettajana olen luonnollisesti tyytyväinen asioiden saamasta käänteestä, mutta poliitikkona en lainkaan. Kuntatalous on nollasummapeliä ja tämän kokoluokan asiat pitää ratkoa hyvissä ajoin etukäteen talousarvion ja käyttösuunnitelman muodossa. Oma johtoajatukseni perusopetuksen resurssien suhteen olikin siis se, että tuntikehys pysyisi tänä vuonna entisellään ja syksyllä ensi vuoden budjetin yhteydessä voitaisiin jälleen avata keskustelu perusopetuksen rahoituksen lisäämisestä vuoden 2020 osalta. Mielestäni kaikille toimijoille pitäisi olla selvää, että sen jälkeen kun rahallinen viitekehys on kertaalleen päätetty, muutoksia tehdään ainoastaan pakottavan syyn vuoksi. Tällainen tuntikehyksen kasvattaminen ei ole millään muotoa “yllättävä ja äkillinen muutos”, mutta silti se tulee erittäin todennäköisesti vaatimaan merkittävän summan verran lisää rahaa ja sitä kautta talousarviomuutoksen kuluvalle vuodelle. Toivon todella, että viranhaltijoilla on myös esitys mistä tämä uusi alijäämä katetaan. Mistään taikaseinästä ei lisää rahaa revitä enää tässä vaiheessa vuotta.
Toisin sanoen on siis mahdollista, että syyskuun valtuustossa käsitellään talouden tasapainottamisohjelmaa ja samanaikaisesti valtuuston eteen tuodaan perusopetusta koskeva talousarviomuutos, jota ei enää siinä vaiheessa voida muuta kuin hyväksyä. Kesken kouluvuotta muutoksia tuntikehykseen on käytännössä mahdotonta tehdä. OK, sisällöllisesti olen esityksen kanssa samaa mieltä ja olen itsekin yrittänyt esittää samoja resurssilisäyksiä jo kahden edellisen talousarviokeskustelun yhteydessä, mutta jos tämä viedään esittämälläni tavalla läpi, niin onhan se hallinnollisesti aivan karmeaa virkamiesvallan väärinkäyttöä ja poliittisen päätöksenteon ohittamista.
Tätä kirjoittaessa en siis ole vielä nähnyt lopullista tuntikehyspäätöstä ja siten kyse on pelkästään spekuloinnista. Joka tapauksessa jo pelkkä prosessi kuitenkin kuvastaa erinomaisen hyvin Hattulan perusopetuksen nykytilaa. Kuten jossain yhteydessä olen todennut, tämä osa kunnan peruspalveluista on täydellisellä tuuliajolla. Miettikää nyt itse. Vielä toukokuun alussa resursseihin suunniteltiin isoja supistuksia ja nyt pari viikkoa myöhemmin keskustelussa onkin toinen ääripää eli lisärahoitus. Huh heijaa. Todella pitkäjänteistä toimintakulttuuria. Ja tämä tuntikehysasia ei ole suinkaan ainoa päätös, joka perusopetuksen laivaa tällä hetkellä keinuttaa.
No, mihin tällainen Hattulassa vallalla oleva tuuliviirimäinen ja vaikeasti ennakoitava päätöksentekokulttuuri sitten johtaa? Seurannaisvaikutuksia on monenlaisia ja -tasoisia. On selvää, että ensimmäisenä vaikutukset alkavat näkyä henkilöstössä ja heidän hyvinvoinnissaan.
Erilaiset henkilöstökyselyt kertovat luonnollisesti työntekijöiden voinnista kaikista eniten. Kyselyiden tulokset on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti organisaation sisäiseen käyttöön, eikä ole asiallista (eikä tarkoituksenmukaista) ruveta avaamaan niitä julkisesti. Siksi ohitan sen osa-alueen kokonaan ja tyydyn tarkastelemaan sitä kuuluisaa “isoa kuvaa”. Sekin kertoo ihan riittävästi tässä tapauksessa.
Kun palataan ajassa noin 10 vuotta taaksepäin, käytännössä ainoa merkittävä poistuma koulujen virkaopettajistossa tapahtui eläköitymisen kautta. Muista syistä vaihdoksia tapahtui ainoastaan poikkeustapauksissa – Hattulassa ehkä maksimissaan yksi vuodessa. Toisin on nyt. Viime vuosien osalta pelkästään rehtoriruletti on paljon puhuva ja kertoo hyvin kuntamme sekavasta tilanteesta. Kun tämä nykyinen yhtenäiskouluhömpötys saatiin alkuun (2013), koko konklaavin pomoksi nimitettiin eräs kuntamme omista rehtoriviranhaltijoista. Hän johti toimintaa noin 3,5 vuoden ajan, kunnes keväällä 2017 hän siirtyi parinkymmenen kilometrin päähän huomattavasti pienemmän yksikön johtajaksi. Ei varsinaisesti mikään askel ylöspäin urakehityksessä – syitä siirtoon voi jokainen itse arvailla.
Tässä vaiheessa yhtenäiskoulun varsinaiseksi rehtoriksi nostettiin kunnan sisältä toinen aiemmista apulaisrehtoreista ja samassa yhteydessä yläkoululle nimitettiin uusi ulkopuolelta löydetty apulaisrehtori – kokonaan ilman avointa hakua (tämä onnistui määräaikaisuuteen vetoamalla, mutta toiminta ei ollut missään tapauksessa hyvän hallintotavan mukaista). Aluksi määräaikaisena toiminut yläkoulun apulaisrehtori valittiin sitten keväällä 2018 jatkamaan vakituisessa virassa, jossa hän lopulta viihtyi kokonaisen yhden vuoden ajan. Eli kyllä – tänä kesänä ollaan kolmatta kertaa peräjälkeen saman asian äärellä – valitsemassa yläkoululle apulaisrehtoria. Paikka on parhaillaan avoimessa haussa.
Pysyittekö kärryillä? Tiivistetysti voisi sanoa, että rehtorien keskimääräinen “elinikä” Parolan yhteiskoulussa on tätä nykyä 2-3 vuotta. Sivujuonteena mainittakoon, että edellisessä valintaprosessissa oli mukana myös sellainen kuntamme viranhaltija, joka on historiassaan hoitanut menestyksekkäästi tämän samaisen yläkoulun rehtorin tehtäviä vuoden verran. Hän ei kelvannut sen paremmin rehtorin kuin apulaisrehtorin tehtävään, mutta on toki sittemmin siirtynyt vastaaviin tehtäviin – toisen kunnan alueelle.
Työntekijöiden vaihtuvuus ei suinkaan rajoitu pelkästään rehtoriportaaseen. Tarkastellaanpa seuraavaksi kulunutta kouluvuotta 2018-2019 yläkoulun opettajiston osalta. Menneen vuoden aikana kaksi opettajaa on ollut opintovapailla ja siten kenties kouluttautumassa kokonaan uusiin ammatteihin. Lisäksi yksi loikkasi heti syksyllä vähintään pariksi vuodeksi opetusalan ulkopuoliseen projektityöhön. Yksi opettaja sai viran toiselta paikkakunnalta kesken vuoden ja vähintään kaksi muuta opettajaa (+ apulaisrehtori) jatkavat ensi syksystä alkaen opetustyötä muualla. Huomionarvoista on se, että kaikilla mainituilla seitsemällä on / oli vakituinen virka Hattulan kunnassa. Ja kaikki tämä on siis tapahtunut pelkästään yhden vuoden ajanjaksolla.
On selvää, että koulumaailmassa lyhytaikaisia sijaisia tulee ja menee, mutta siinä vaiheessa kun (vähintään) 10% näin ison yksikön vakituisista viranhaltijoista siirtyy yhden kalenterivuoden aikana vastaaviin tehtäviin toiselle paikkakunnalle ja lähestulkoon toinen 10% hakeutuu tai harkitsee hakeutuvansa kokonaan uudelle ammattialalle, pitäisi työnantajan hälytyskellojen soida jo todella kiivaasti.
Kannattaa myös huomioida, että tässä on oikeasti vasta jäävuoren huippu. Näissä luvuissa ei ole millään tavalla huomioitu niitä työntekijöitä, jotka hakevat aktiivisesti töitä muualta. Pystyn tältä istumalta nimeämään seuraavan 10-20%, joka lähtee välittömästi siinä vaiheessa, jos ja kun sopiva paikka lähiseudulta tulee tarjolle. Enkä häpeä myöntää julkisesti, että jopa itse olen aina välillä tutkaillut työvoimatoimiston verkkosivuja. Vielä viisi vuotta sitten olisin nauranut, jos joku olisi ehdottanut moista, enkä nytkään oikeastaan edes tiedä, mitä sieltä olen etsimässä – kunhan surffailen päämäärättömästi.
Aloitellessani uraani Hattulassa n. 12 vuotta sitten kuntamme perusopetus oli loistavalla mallilla. Työntekijät olivat järjestään erittäin motivoituneita ja kaikki kokivat, että heidän työtään arvostettiin ja tuettiin myös päättäjien taholta. Kenelläkään ei ollut tarvetta pyrkiä aktiivisesti työpaikan vaihtamiseen. Tuolloin olisin voinut käsi sydämellä kehua ja suositella Hattulaa kaikille lapsiperheille. Enää en voi. Vuosi toisensa jälkeen toimintaa on murennettu erilaisilla päätöksillä ja ikävä kyllä tuntuu siltä, että pohja ei ole vieläkään tullut vastaan. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että henkilöstö äänestää jaloillaan. Ikävä kyllä isoimman kärsijän roolissa ovat kuntamme lapset ja nuoret.
Edelleenkin pidän nykyisestä työstäni opettajana ja hattulalaiset nuoret ovat ihan mahtavaa sakkia. Fakta on kuitenkin se, että pelkästään noilla asioilla ei ihan jokaisen vuoren ja seinän ylitse pysty kiipeämään. Kuten tunnetussa lainauksessa sanotaan – “Jotain tarttis tehrä.” Todellakin. Ja se jotain ei ole se, millaista Hattulan kuvaa perusopetuksen tulevaisuudesta maalaillaan sivistyslautakunnan uunituoreessa esityslistassa. Se on ihan oma pomminsa ja siihen palaan seuraavassa kirjoituksessani.