No niin – tässä kirjoituksessa unohdetaan lupaukset ja palataan kylmien faktojen äärelle. Mitä tästä vuodesta jäi käteen, ihan konkreettisesti?
Poliittinen urani alkoi siis vuosi stten massiivisella loikalla suoraan päätöksenteon ytimeen. Vihreiden vaalimenestys tuotti puolueelle paikan kunnahallituksessa ja yhteisen sopimuksen mukaisesti minä toimin siellä ryhmämme edustajana kahden ensimmäisen vuoden ajan. Tämän lisäksi istun saman kaksivuotiskauden rakennuslautakunnassa jäsenenä ja teknisessä lautakunnassa kunnanhallituksen edustajana.
Ennen vaaleja esitin vaimolle, että läpipääsy valtuustoon tarkoittaisi yhtä kokousta kuukaudessa ja mahdollisesti sen lisäksi voisi tulla vielä toinen kokouspäivä lautakuntapaikan kautta. Kuntalaisten osoittaman luottamuksen myötä asiassa kävi kuitenkin hieman toisin. Kokouksia on ollut kesätaukoja lukuunottamatta lähes joka viikko ja parhaimpina viikkoina jopa kolme. En kuitenkaan valita, päinvastoin. Tämä on ollut äärimmäisen hieno mahdollisuus tutustua monipuolisesti kunnan toimintaan ja hallintorakenteisiin. Samalla olen pysynyt tietoisena likimain kaikesta mitä kunnassa tapahtuu. Ja mikä tärkeintä, perhekin on hiljaa hyväksynyt sen, että isä istuu kokouksissa harva se ilta. 🙂
Erilaisten toimielinten kokouksia on kerääntynyt vyölle jo lähes 50 kappaletta ja siihen päälle vielä lukuisa määrä infotilaisuuksia, seminaareja ja muita vastaavia. Koska olen lähtenyt tähän rumbaan tosimielellä mukaan, niin on myönnettävä, että asioihin perehtyminen tässä mittakaavassa käy kyllä ihan työstä. Tuntipalkoille tässä hommassa ei pääse, mutta toivottavasti minunkin osallistumisestani on jotain suurempaa hyötyä ihan kaikille kuntalaisille.
Seuraavaksi voidaankin sitten siirtyä niihin työn tuloksiin. Reilun vuoden aikana olen siis omalta osaltani ollut tekemässä useampia satoja toimielinten päätöksiä. Osa niistä on ollut isoja ja osa pienempiä. Päällimmäisinä mieleen tulevat mm. päätökset uudesta kunnanjohtajasta, terveyskeskuksen rakentamisesta ja kunnan kiinteän omaisuuden myymisestä. Ei mitään ihan jokapäiväistä kauraa kunnallispolitiikassa. Joku voi pitää tällaista ”osallistumista” päätöksentekoon turhana ja ajatella, että täsmälleen samat päätökset olisi tehty joka tapauksessa – myös ilman minua. Se on toki mahdollista, mutta itse en kuitenkaan näe asiaa noin yksioikoisesti. Kuten vuosiraportin ensimmäisessä osassa totesin, luottamushenkilöiden tehtävänä on nostaa erilaisia näkökulmia esille ja saattaa sillä tavoin päätettävät asiat keskustelun kohteeksi. Sitä olen myös parhaani mukaan tehnyt. Vasta sitten, jos valtuustosalissa tai pöydän ääressä istutaan hiljaa eikä asioista edes keskustella, voidaan puhua turhasta osallistumisesta. Loppujen lopuksi demokratiahan on oikein toimiessaankin kuin jonkinlainen lautapeli – jokainen luottamushenkilö toimii yhtenä pelinappulana päätöksenteon pelilaudalla ja pelin lopussa vahvin joukkue voittaa (jos sopupeliä ei synny…). 🙂
Yhteisistä päätöksistä huolimatta jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen tekee toki myös omaa henkilökohtaista työtään asioiden eteenpäin saamiseksi (ainakin toivottavasti). Usein se tapahtuu kulissessa, jolloin työn tulokset näkyvät vain välillisesti lopullisten päätösten muodossa. On kuitenkin myös sellaisia asioita, joissa luottamushenkilö esiintyy yksilönä ja jättää oman puumerkkinsä näkyville. Käyn seuraavaksi läpi tärkeimmät asiat, joissa olen toiminut vuoden aikana yksilötasolla.
a) Kaksi valtuustoaloitetta.
Ensimmäinen ja äärimmäisen tärkeäksi kokemani asiakokonaisuus pyöräytettiin hallinnon rattaisiin heti syksyllä. Perusopetuksen hallintomallia vatvottiin kuukausitolkulla ja tein itse taustalla lukemattoman määrän työtunteja asian eteen. Lopputulos lienee kaikkien tiedossa tai ainakin sen löytää suhteellisen helposti selailemalla blogikirjoituksiani hieman taaksepäin. En silti pidä prosessia turhana. Aika ei ollut vielä kypsä, mutta lukuisten ihmisten silmiä saatiin avattua ja se voi poikia jotain hyvää myöhemmin tulevaisuudessa.
Toinen valtuustoaloite Kotirinteen pysäköintiin liittyen lähti eteenpäin vasta kesän alussa, joten sen prosessin tulos nähdään joskus tulevaisuudessa.
b) Kaksi eriävää mielipidettä.
Esitin veroprosentin nostoa vuodelle 2018, mutta esitykseni ei mennyt läpi. Mielestäni tämän vuoden talousarvio oli laadittu täysin kestämättömällä tavalla, joten en voinut ottaa vastuuta sen onnistumisesta ilman lisärahoitusta. Perustelin eriävää mielipidettäni mm. kiinteän omaisuuden myyntituloihin liittyvillä riskeillä. Riskit ovat nyt monestakin eri syystä realisoitumassa ja on selvää, että alkuperäinen talousarvion myyntivoittotavoite ei tule toteutumaan. Nostin esille myös epärealistiset säästötavoitteet ja olen melko varma, että tämäkin skenaario pitää paikkansa – talousarviomuutoksia tullaan vielä syksyllä tekemään. Kuntamme saattaa kuitenkin pelastua negatiiviselta tilinpäätökseltä, koska verotuloja kertyy huomattavasti ennakoitua enemmän. Se, että verotulot arvioidaan näin mittavasti alakanttiin ei ole myöskään hyvää taloudenpitoa eikä tietenkään millään tavalla poista edellä mainittuja epäkohtia. Kyllä lottoarvonnassakin aina silloin tällöin joku voittaa, mutta ei sen varaan voi silti budjettia laatia. Seison siis edelleen ihan täysin eriävän mielipiteeni takana enkä tule jatkossakaan hyväksymään vastaavan tyyppisiä talousarvioita.
Toisen eriävän mielipiteen esitin kunnanhallituksessa, kun käsittelyssä oli perusopetuksen hallintomalli. Kunnanhallituksen toimialaan kuuluvat henkilöstöasiat ja Hattulassa käytössä oleva hallinnon toteutustapa rikkoo (tai ainakin tuolloin rikkoi) räikeästi opetusalana työehtosopimusta. Lisäksi kunta kohtelee (tai kohteli) epäoikeudenmukaisesti eri toimialojen viranhaltijoita. En missään olosuhteissa voi antaa siunausta tällaisille rikkomuksille ja ihmettelen edelleen suuresti, että muut luottamushenkilöt siihen tuolloin pystyivät.
c) Valitus hallinto-oikeuteen, kantelu aluehallintovirastoon ja kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kaikki edellämainitut valitukset kohdistuvat Hattulan sivistystoimialan toimintaan. En ole millään muotoa ylpeä niistä, mutta minä en yksinkertaisesti voi pelkästään seurata vierestä, jos näen, että asioita ei hoideta pykälien mukaan tai ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Varsinkin nyt luottamushenkilönä koen suorastaan velvollisuudekseni puuttua epäkohtiin.
Hallintovalitus koskee vuoden 2017 loppukesällä tehtyä virkanimitystä. Omasta mielestäni päätös sisälsi lukuisan määrän erilaisia muoto- ja menettelytapavirheitä ja siksi tein siitä oikaisuvaatimuksen sivistyslautakunnalle. Se ei johtanut mihinkään, joten päätin viedä asian edelleen hallinto-oikeuden asiantuntijoiden tutkittavaksi. Päätös tulee luultavasti tämän vuoden loppupuolella, eikä sillä ole mitään käytännön merkitystä, koska virassa oli kyse oli vuoden määräaikaisuudesta. Toivon kuitenkin, että valituksen mahdollisen läpimenon myötä nimitysprosessit paranevat kunnassamme ihan yleisellä tasolla.
AVI:in tehty kantelu liittyy hallintomallista jättämääni eriävään mielipiteeseen. Kuten aiemmin totesin, oman näkemykseni mukaan Hattulassa on tehty erittäin vakavia rikkomuksia mm. työehtosopimuksen noudattamisen suhteen. Tämän mittaluokan virheisiin pitää ehdottomasti puuttua, mutta ilman asiantuntijoiden lausuntoja minun on täysin hyödytöntä lähteä huutelemaan asioista yhtään kovempaan ääneen. Ikävä kyllä kantelun tuloksia saatetaan joutua odottamaan aina vuoteen 2019 asti.
Kaikista merkittävin potentiaalinen rikkomus kohdistui itseeni ja sitä tutkii tällä hetkellä eduskunnan oikeusasiamies. Siinä ei minun näkemykseni mukaan puhuta enää menettelyvirheistä, toimivallan ylityksistä tai työehtosopimusrikkeistä vaan ihan puhtaasti ihmisoikeuksista. Olen vankkumattomasti sitä mieltä, että minun poliittista vaikuttamistani pyrittiin hillitsemään virkasuhteen varjolla ja silloin loukataan ihmisen sananvapautta. Tämä asia on edennyt byrokratian rattaissa kaikista ripeimmin ja päätös saataneen lähikuukausien aikana.
Haluan vielä yhteisesti kaikkiin valituksiin ja kanteluihin liittyen todeta, että minun toimintakulttuuriini ei kuulu toisten selän takana toimiminen. Olen kaikkiin edellä mainittuihin epäkohtiin liittyen pyrkinyt ensisijaisesti hoitamaan asiat suoraan kunnan sisällä. Sisäiset toimenpiteet ja yhteydenotot eivät kuitenkaan ole johtaneet mihinkään, joten mielestäni silloin asiat on vietävä eteenpäin seuraavalle portaalle. Jos virheitä katsotaan toistuvasti läpi sormien, toimintatavat eivät ikinä muutu ja suurimmat kärsijät ovat kaikista heikoimmat ihmiset. Ne, jotka eivät uskalla nousta barrikadeille vaan kääntävät toisenkin poskensa ja kävelevät luovuttaneena pois.
Siinä oli sitä paljon kaivattua konkretiaa. Kuten sananlaskussa sanotaan – paljon porua ja vähän villoja. 😀 Totesin kuitenkin jo aiemmin, että nyt kylvetään siementä ja sadon korjaamisen aika on joskus tulevaisuudessa. Toimintakulttuurin muuttuminen vie oman aikansa. Olen läpi vuoden pyrkinyt aktiivisesti nostamaan epäkohtia esille. Minun on pakko uskoa, että sillä on jotain merkitystä. Erittäin rohkaiseva oli erään virkamiehen lausuma siitä, että hänen mielestään päätöksenteko on Hattulassa mennyt “jämäkämpään” suuntaan. Se on oikeanlainen signaali. Vähemmän sulle-mulle-suhmurointia ja enemmän oikeudenmukaisuutta ja faktapohjaista asioiden tarkastelua.
Hattula ei tullut valmiiksi vuodessa eikä se tule valmiiksi edes neljässä vuodessa, mutta suunta on oikea. Olen iloinen, että saan olla osa tätä muutosta.