Siitä on nyt hieman yli vuosi, kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni Hattulan perusopetuksen digiloikkaan liittyen. Kas kummaa – kirjoituksessa esitetyt uhkakuvat opetukseen kohdistuneista säästöistä ovat tällä hetkellä jo toteutusasteella. No, eipä siinä tarvinnut olla kummoinenkaan meedio nähdäkseen kristallipallosta nämä asiat tulevaksi. Ei kuitenkaan siitä sen enempää, kyseistä aihepiiriä on puitu ja tullaan jatkossakin puimaan kokonaan omien otsikoittensa alla. Nyt keskitytään päivittämään tietämys digiloikan tiimoilta.
Palasin viime syksynä opintovapaalta takaisin sorvin ääreen ja siten pääsin menneenä talvena kokeilemaan laitteita ihan kaikkien oppilaiden kanssa, ihan joka päivä. Voin siis vihdoinkin puhua tästä aiheesta myös kokemuksen syvällä rintaäänellä. Myönnän avoimesti, että chromebookit ovat omalla tavallaan kohtuullisen näppäriä vehkeitä ja niitä voidaan kyllä hyödyntää opetuksessa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että myös ongelmia on ollut. Otetaan tähän alkuun pari esimerkkiä.
Lukuisat oppilaslaitteet ovat rikkoutuneet tai jumiutuneet. Niitä on fiksattu ICT-tuen toimesta ja koitettu takuuhuollattaa ilmeisesti jossain Saksanmaalla. Tästä seuraa automaattisesti ainakin kaksi uutta ongelmaa. Lisää kustannuksia ja hankaluuksia opiskelussa. Minä en ainakaan tiedä kuka on maksanut esimerkiksi hajonneiden näyttöjen vaihdot. Fyysinen vika näytössä tuskin menee takuun piiriin. Koska yksikään huoltaja ei ole soittanut vihaisena, niin veikkaan, että maksaja on toistaiseksi ollut kunta. Sen lisäksi täytyy muistaa, etteivät myöskään oman ICT-henkilöstön tekemät korjaukset ole työnantajan näkökulmasta ilmaisia. Jostain se työpanos on aina raavittava pois. No, huolehtikoon joku muu kustannuksista, minä huolehdin ensisijaisesti oppilaista ja heidän oppimisestaan. Opiskelun muuttuminen hankalaksi koneen rikkoutuessa ei varmaankaan kaipaa lisäselityksiä. Meidän koulussamme on ollut joitakin ylimääräisiä varakoneita, mutta aina sellaistakaan ei ole ollut saatavilla. Kai tätäkin jonkinlaiseksi leasing-sopimukseksi voi kutsua, mutta esimerkiksi auton kohdalla ei varmasti onnistuisi, että laite on (takuu)huoltoreissussa kuukauden ajan ja mitään korvaavaa ei tarjota tilalle.
Toinen merkittävä ongelmakokonaisuus liittyy digilaitteiden käyttöön oppitunneilla. Varsinkin heikommilla oppilailla on aivan liian suuri houkutus avata työskentelyn rinnalle toinen välilehti ja surffailla muissa aihepiireissä. “Vanhanaikaisilla” metodeilla oppilas saattoi tylsistyä purkan syömiseen tai kuminpaloilla heittelyyn ja keskittyi joskus opetettavaan aiheeseen ihan huomaamattaan, mutta digilaite tarjoaa rajattomat mahdollisuudet vaihtoehtoiseen ajanviettoon. Tämä voi hyvinkin olla yksi syy siihen, että oppilasaines on polarisoitumassa erittäin voimakkaasti ja ns. “laiskoista” oppilaista tulee koko ajan heikompia.
Se käytännössä ilmenneistä epäkohdista. Enemmänkin voisin tarinoida, mutta siirrytään eteenpäin ja jatketaan kysymyksellä: -Tiedättekö mitä hattulalaisessa digiloikassa tapahtuu sen jälkeen, kun henkilökunta on pari vuotta opetellut käyttämään annettuja laitteita?
Minäpä kerron (halusitte tai ette). Ensimmäisen laite-erän leasingsopimus umpeutui nyt kesäkuun alussa ja se tarkoitti sitä, että ensimmäisessä aallossa koneet saaneet opettajat joutuivat luopumaan niistä ennen kevätjuhlaa. Seuraava kysymys – mitä se haittaa, nythän on kesäloma? Uskokaa tai älkää, monet opettajat tekevät töitä myös lomilla. 🙂 Uusia opetusmateriaaleja yms. ei mitenkään ehdi tekemään arkisen aherruksen ohessa vaan ainakin oman kokemukseni mukaan kaikenlainen opetuksen kehittäminen tapahtuu nimenomaan loma-aikoina.
Itse koen, että työnantajan tulee ehdottomasti tarjota välineet työn kehittämiseen. Ja vaikka ei tarvitsisikaan, niin oppilaskäytössä oleva chromebook poikkeaa tavallisista läppäreistä ja tableteista sen verran monessa suhteessa, että erilaisia sovelluksia pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan myös autenttisessa toimintaympäristössä. Arvatkaa kahdesti ostanko omilla rahoillani chromebookin pelkästään tätä käyttötarkoitusta varten. No, kunta säästää muutamia euroja ja opettajat voivat viettää hyvällä omallatunnolla koko kesän uhraamatta ajatustakaan työasioiden suuntaan. Kaikki voittavat – paitsi oppilaat. Mutta kuka niistä nyt välittäisi.
Tällä hetkellä on hämärän peitossa myös se, saavatko opettajat chromebookeja edes syksyllä. Joidenkin huhujen mukaan jokaisella opettajalla voi jatkossa olla vain yksi päätelaite. No problemo – luovun mielihyvin työpöydällä möllöttävästä kiinteästä koneesta, kunhan chrome saadaan keskustelemaan älytaulun kanssa. Okei – oikeastaan tässä kannattaa varmaan käyttää konditionaalia, eli “luopuisin”. Oma veikkaukseni nimittäin on, että tämänkin asian päättää joku muu minun puolestani ja minulla on jatkossa pöytäkone, mutta ei chromebookia. Luenko sen jälkeen wilmaa työpaikan ulkopuolella? En lue. Tarkistanko sen jälkeen oppilaiden sähköisiä tehtäviä tai kokeita työpaikan ulkopuolella? En tarkista. Kehitänkö omaa opetustani entistä enemmän digitaaliseen suuntaan? En kehitä.
Toivon todella hartaasti, että olen väärässä edellisen kappaleen suhteen. Joskin loppupeleissä sekin on oikeastaan pelkkä lillukanvarsi isossa järvessä. Opettajan työvälineitä huomattavasti merkittävämpää on se millä tavalla Hattulassa ylipäätään opetetaan oppilaita 2020-luvulla. Sivistyslautakunta voisi vihdoinkin ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkaa tekemään linjauksia siitä miten perusopetuksen digiloikkaa jatkossa toteutetaan. Vuoden kuluttua umpeutuu noin 1000 oppilaslaitteen leasingsopimukset ja tulevaisuuden strategia tulee olla selvillä hyvissä ajoin ennen sitä. Kuten jo vuosi sitten totesin, toivon hartaasti, että opettajia kuunnellaan päätöksenteon pohjaksi. Mutta vaikka ei kuunneltaisi, niin päätöksiä pitää joka tapauksessa tehdä pikapuoliin. Syöksytäänkö entistä syvemmälle digimaailman syvyyksiin, mikä tarkoittaa väistämättä nousevia kustannuksia mm. e-kirjojen muodossa? Vai peruutetaanko hieman ja kevennetään laitekantaa esimerkiksi puolella? Chromebook on siitä kätevä, että tiedot pysyvät pilvipalvelussa tallessa vaikka joku muu sitä välillä käyttäisikin.
Kuntalaisena ja kuntapäättäjänä oma valintani olisi selvä, karsitaan turhia kustannuksia ja keskitytään olennaiseen eli opetusresursseihin. Isänä toivoisin, että koulussa tehdään muutakin kuin istutaan naama kiinni ruudussa – toiminnallisuus on päivän sana. Koneet eivät kasvata lapsia vaan ihmiset. Käytetään rahat ennemmin henkilöstöresursseihin kuin koneisiin. Opettajana olen valmis kaikkiin vaihtoehtoihin, kunhan tieto tulevasta saadaan riittävän ajoissa. Varsinkin heikkojen oppilaiden oppimisen näkökulmasta pitäisin kuitenkin hybridimallia parempana vaihtoehtona kuin pelkän koneen varassa roikkumista.
Kun kasataan kaikki minun sivupersoonani yhteen, niin havaitaan, että kokonaistuomio on aika selkeä. Ei jatkoon. Päätelmä on sama kuin vuosi sitten. Peruutusvaihde päälle, puolet koneista pihalle ja ihmisiä tilalle. Digitaalisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä.