Iso osa tämän blogin kirjoituksista on negatiivissävytteisiä. Se on kuitenkin suora seuraus siitä, että ylivoimaisesti suurin huolenaiheeni Hattulassa koskee sivistyspuolen ja nimenomaan perusopetuksen toimintaa ja sillä saralla tehtyjä päätöksiä. Näin Hattula-päivien jälkimainingeissa ajattelin kuitenkin kirjoittaa vaihteeksi jotakin positiivista kunnastamme. Ja se siis tarkoittaa, että puhutaan jostain muusta kuin perusopetuksen nykytilasta. 😉
Elinikäisenä urheilufanaatikkona minun on myönnettävä, että olen erittäin tyytyväinen Hattulan tarjoamiin liikuntamahdollisuuksiin. Tämä asia kirkastui itselleni pariinkin eri otteeseen menneellä viikolla. Ensimmäinen ahaa-elämys syntyi viedessäni poikaa Janakkalan Janan järjestämään urheilukouluun. Jo pelkästään tällainen seutuyhteistyö ja se, että harrastusryhmiä löytyy myös Hämeenlinnan ulkopuolelta on yksi ilonaihe. Omassa lapsuudessani joko nitkutettiin paikallisen seuran vaatimattomassa toimintaympäristössä tai sitten oltiin “pettureita” ja siirryttiin hämeenlinnalaisen seuran riveihin. Puhumattakaan kaiken maailman SVUL ja TUL -jaottelusta, mitä lapsen oli täysin mahdotonta ymmärtää. On todella hienoa, että urheilussa ja erityisesti lasten liikuttamisessa osataan hyödyntää nykyhallituksen omimaa termiä eli “leveämpiä hartioita” ja nuorten etu menee kaikenlaisen vastakkainasettelun edelle. Aluksi mainitun Janakkalan Janan toiminnan lisäksi malliesimerkki tästä on Parolan Visan ja Pekolan Iskun seurayhteistyö.
Seuratoiminnan kehittyminen ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa villakoiran ydin, vaan pelkkä sivujuonne – merkittävä sellainen toki. 🙂 Palataan takaisin pääaiheeseen. Eli siis kävellessäni kohti Janan harjoituksia Niko Kapasen kentän ohitse mieleeni palautui elävästi muistoja omasta lapsuudestani ja nuoruudestani. Toisin sanoen ne lukuisat muistot tiukoista tennispeleistä punaisella ja erittäin rikkinäisellä asfaltilla. Virhepompuista ja polvien asfalttiruvesta huolimatta sekin kelpasi ihan hyvin tuohon maailman aikaan ja kentillä oli käyttäjiä ihan tungokseksi asti. Ihmiset ovat sittemmin muuttuneet krantummiksi ja siksi on loistava asia, että kentän olosuhteet ovat nykyään aivan eri tasolla. Lisäksi on erinomaista kehitystä, että sama kenttäkokonaisuus tarjoaa mahdollisuuksia myös muiden lajien kuin tenniksen harrastamiseen. Nyt tarvittaisiin enää käyttäjiä. 😉
Toisen herätyksen sain heti seuraavana päivänä Juteinikeskuksen pihalla. Olen kyllä käynyt siellä lukuisia kertoja, mutta vasta nyt vein ensimmäistä kertaa sinne koko kolmen lapsen katraan ”vapaasti” touhuamaan. Samalla ehdin pysähtyä katsomaan koko piha-alueen sisältöä oikein toden teolla. Perhana sentään – miten olenkaan voinut olla aiemmin niin sokea? Normaalien välituntiviihdykkeiden lisäksi tarjottavat liikunnalliset mahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Pelikenttä toisensa vieressä lisättynä mm. “parkour”-välineistöllä ja kiinteillä pingispöydillä muodostavat ympäristön, jollaisesta ei viime vuosituhannella voinut uneksiakaan.
Eikä oman lähialueeni (kesä)liikuntapaikkojen lista lopu suinkaan tähän. Edellisten lisäksi nuorisotalon alueelta löytyy BMX-rata ja skeittipaikkoja sekä hiihtomaasta frisbeegolfrata vain muutamia mainitakseni. Ainakaan mahdollisuuksista parolalaisten lasten liikkuminen ei tällä hetkellä jää kiinni. Iso peukku ylöspäin!
Ennen kuin siirrytään eteenpäin, minun on pakko korostaa tiedostavani hyvin sen tosiasian, että olen edellä perannut nimenomaan Parolassa sijaitsevia palveluja. Vaikka liikuntapaikkojen käyttösäteeksi oletettaisiin viisi kilometriä, niin hattulalaisia asuu myös sen ulkopuolella ja heitäkin on pyrittävä palvelemaan. Ei tietenkään voi olettaa, että huomattavasti pienemmille käyttäjämäärille rakennettaisiin saman mittakaavan palveluja, mutta mielestäni esimerkiksi Lepaan frisbee- ja juuri avattu multigolfrata ovat hienoja esimerkkejä siitä, että Hattulassa tunnistetaan elämää olevan myös Parolan ulkopuolella. 🙂
Vaikka kiinnitin viime viikolla huomioni nimenomaan laadukkaisiin liikuntapaikkoihin, niin toki samalla jouduin myös toteamaan Parolan keskuskentän ja katsomon erittäin ala-arvoisen kunnon. Niille ei ole tehty minkäänlaista kunnostusta viimeisen 30 vuoden aikana. En ulkomuistista tiedä varmaksi, mutta veikkaan, että sama ränsistyminen koskee kaikkia muitakin “yleisurheilupaikkoja” eli käytännössä kyläkoulujen yhteydessä olevia yksittäisiä pituushyppypaikkoja ja kuularinkejä. Pitäisikö niille ylipäätään tehdä jotain? Olen itse harrastanut nuoruudessani myös yleisurheilua, mutta siitä huolimatta en ole vakuuttunut, että tällaisten paikkojen suurimittainen kunnostaminen on järkevää. Liikuntapaikkojen pitää elää kulttuurin tarpeiden mukaan ja karu fakta on, että yleisurheilun harrastajamäärät ovat romahtaneet kaikkialla maailmassa. Aika on ajanut ohi nykymuotoisesta yleisurheilusta.
Kunnan rahojen käyttö on ennen kaikkea priorisointia ja mielestäni tässäkin asiassa pitää olla demokraattinen ja kuunnella nuorten omia mielipiteitä. Rahat eivät riitä kaikkeen, joten on paljon arvokkaampaa saada 100 nuorta parkouraamaan ja BMX-pyöräilemään kuin tarjota muutamalle yksittäiselle kilpailukykyiset olosuhteet yleisurheilussa. Hankitaan siis sinne kyläkouluillekin mieluummin jonkinlainen moderni kiipeilyhässäkkä kuin uusi pituushyppypaikka. Olen varma, että käyttötunnit moninkertaistuvat välittömästi.
Minun mielestäni liikuntapuolella on siis tehty hyviä päätöksiä, kun rahaa on laitettu uusien frisbee- ja multigolfkenttien rakentamiseen “perinteisten” liikuntapaikkojen ylläpidon kustannuksella. On selvä, että tällaisten valintojen myötä myös muutosvastarintaa esiintyy, mutta ainakin itse seison vakaasti modernien liikuntamuotojen puolella. Täytyy muistaa, että me rakennamme koko ajan Hattulaa nimenomaan tuleville sukupolville.
Yksi epäkohta kunnan nykyisestä ja etenkin lähitulevaisuuden tarjonnasta kuitenkin löytyy ja se on Parolan pallokenttä. Tekonurmen keskimääräinen käyttöikä on kymmenisen vuotta ja nykyisellä nurmella käynnistyi juuri neljästoista kesä. Se minkälaisia vaihtoehtoja kentän uudistamiseksi kaavaillaan, jää nähtäväksi. Tämän kirjoituksen piti kuitenkin olla positiivinen ja siksi tyydyn toteamaan uskovani siihen, että myös tämä asia ratkeaa jossain vaiheessa hyvällä tavalla.
Tähän loppuun haluan vielä kerran jakaa kiitosta kaikille niille, jotka sitä ansaitsevat. Kuntaa ja kunnan järjestämiä liikuntapalveluja onkin ylistetty jo ihan riittämiin, mutta kaikkea hyvää ei kuitenkaan voi lukea pelkästään kunnan ansioksi. Esimerkiksi hiihtolatujen aukaisu syksyllä ja niiden hoito talven aikana toimivat Hattulassa erinomaisesti ja nämä toiminnot kestävät varmasti vertailun lähes mihin tahansa muuhun paikkakuntaan. Kaikki latukoneita ajavat henkilöt eivät kuitenkaan ole kunnan työntekijöitä. Aivan samalla tavalla Poransaaren luisteluradan aukaisusta huolehtii eräs kunnanvaltuutettu ja Petäyksessä vastaavaa toimintaa hoidetaan matkailuyrityksen toimesta. Tähän listaan pitää luonnollisesti lisätä kaikki talkootöitä tekevät seura-aktiivit ja muut toimijat, jotka omalla panoksellaan mahdollistavat liikuntaharrastusten olemassaolon.
Hattula on pieni paikkakunta ja meidän tulee olla syvästi kiitollisia, että täältä löytyy yhä edelleen todella paljon ihmisiä, jotka haluavat edesauttaa kaikkien kuntalaisten liikkumista. Se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys koko ajan kovenevassa maailmassa. Positiivisen palautteen lisäksi paras palkinto kaikille toimijoille lienee se, että palveluja käytetään ahkerasti. Eli ylös, ulos ja parkouraamaan tai multigolfaamaan!